Ei auta itku markkinoilla, mutta asenne saattaa auttaa.

Voi elämäni kevät!
Tai ei nyt ole kevät, vaan kohta on joulu, eikä meillä ole edelleenkään keittiötä. 

Oi kuusipuu, oi kuusipuu... (nauru pidentää ikää)

 Täytyy ehkä tunnustaa jo, että minun yleensä erittäin venyväinen pinna alkaa olla suhteellisen kireällä, kun kohta kaksi viikkoa on eletty ilman keittiötä. Mutta kun ei tämä kaaos tästä murehtimalla keittiöksi muutu, niin Annipa opettelee nyt kärsivällisyyden jaloa taitoa, joka on kyllä yksi suurimmista kehittämiskohdistani. (kiitos vaan korkeammalle tästäkin opetuksesta. Huokaus...)

Miksi maailma ei voi pyöriä meidän keittiön ympärillä niin, että kaikki osapuolet nyt vaan hoitaisi homman kuntoon? Kieltämättä välillä tämä ajatus kummittelee mielessä.

Huokaus!

Mutta ei tässä nyt tosiaan auta itku markkinoilla, se on vaan yritettävä taikoa joulufiilistä tähän kaaokseen. Eihän se keittiöttömyys itsessään maailmaa kaada. Kouvolan ravintolaelämä kiittää ja ihanien ystäviemme luona tehtiin tällä viikolla makkarakastiketta, kun tuntui että on pakko saada oikeaa kotiruokaa. Lähinnä se suurin ärsytys tulee kaikista niistä miljoonista keittiöön kuuluvista tavaroista, astioista ja kattiloista, jotka valtaa koko muun kodin niin, ettei missään mahdu kunnolla kulkemaan. Kaikkialla on pahvilaatikoita, pahvilaatikoita ja pahvilaatikoita.
Pahinta on se, ettei mahdu laittamaan kunnolla tänne kotiin sitä rakastamaani JOULUA!

Yritystä on, mutta...

Tyttären 11-vuotis syntymäpäiviä vietettiin äitini luona, koska muuta vaihtoehtoa ei oikein ollut. Kirjoittelinkin jo Oodi-leipurin tekemästä kakusta aiemmin.
Huhhuh mikä luomus! Gluteeniton sateenkaarikakku karkkisydämellä. 

Perheen kanssa syntymäpäivää juhlittiin Frans & Rosessa Kouvolan Vaakunassa, ja jännä juttu, ettei siinä etanoita syödessä yhtään harmittanut keittiöremontin kenkku tilanne. (Ihmeellinen vaikutus tuolla hyvällä ruualla ihmisen mielialaan, tai siis ainakin minun mielialaani!) Oodi sai keittiöstä oikein synttäriyllätyksenkin, ja jäätelöannos ilahdutti koko perhettä. Kyllä hyvä palvelu vaan on aika bueno juttu.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Ja hyvää palvelua olisi toivottu myös verkkokauppa.comista, mistä tilattiin hyvissä ajoin viikkoa ennen syntymäpäivää neitokaisen lahja, mutta eipä ole näkynyt tietokonetta yhä edelleenkään, vaikka toimitusaika piti olla 3-4 päivää. Tuolle lapselle on onneksi paremmin siunaantunut kärsivällisyyden geenejä, kuin allekirjoittaneelle itselleen. Vähän on sellainen olo, että nyt ei oikein mikään mene niinkuin Strömsössä... 

Sankarille vietiin kuitenkin aamiaista sänkyyn (noh, vähän aneeminen versio, mutta parempi kuin ei mitään). Lahjan korvikkeena oli "rata", missä piti edetä vihjeiden avulla eteenpäin ja lopulta sai tietää mikä lahja synttärityttöä odottaa. Hyvä pelastus -ja läpi meni!


Syntymäpäiväjuhlien jälkeen tuli Itsenäisyyspäivä, ja meidän isukkipa olikin oikein telkkarissa! Ja kyllä me sitten oltiin ylpeitä, kun valtion lippua vartioi meidän daddy.
Illallisherkut piti miettiä sen mukaan, että mitään ei tarvitse varsinaisesti valmistaa. Leipää paahdettiin leivänpaahtimella, ja päälle oli niitä minun rakastamiani TÖHNIÄ, tällä kertaa katkarapu-jogurttitahnää ja tonnikalatöhnää, lisukkeena homejuustoja, viinirypäleitä ja tapaksia.

 

Muitakin tuttuja näkyi kuvissa, ja olipa kiva kuulla myös Kenttärovasti Vesa Aurenia pitkästä aikaa, meidän Oodin kastepappia, joka teki kastetilaisuudesta aikoinaan pari päivää ennen joulua 2007 ikimuistoisen. Hänen tyttärensä oli soittamassa ja laulamassa, ja Vesa kysyi meiltä silmäpusseilla varustetuilta koliikkilapsen vanhemmilta vieläkö tahdomme. Ja tahdoimme -ja tahdomme yhä edelleen.
Joillain ihmisillä on taito tehdä lähtemätön vaikutus ja Vesa on juuri sellainen. Olisimme halunneet hänet aikanaan jo vihkimään meidät ja kastamaan myös Eeditin, mutta molemmilla kerroilla Vesa oli ulkomaankomennuksella rauhanturvatehtävissä.

Kenttärovasti Vesa Auren.
Itsenäisyyspäivän tunnelma oli kaikesta huolimatta ihana.

Paljon on kiinni omasta asenteesta. Niin myös tässä tilanteessa, kun pian 2 viikkoa ollaan eletty ilman tiskikonetta, tiskiallasta, pöytäpintoja, liettä, uunia ja osa ajasta myös ilman jääkaappia sekasoron keskellä. Kun ei tämä hermoilemalla tästä kuitenkaan valmistu, niin parasta vain ottaa ilo irti siitä mitä voi ja yrittää löytää joulun tunnelmaa keskellä kaaosta.

Jokaisella pilvellä on hopeareunus.
Kun ei tämä maailma kuitenkaan pyöri meidän keittiöremontin ympärillä, niin otetaan ilo irti siitä, mistä voidaan. Kuten Take away -ruuasta ja joulusiivouksesta, jota on mahdotonta suorittaa näissä oloissa.

Kuppi glögiä (kuumalla vedellä lantrattavaa, koska vedenkeitin sentään löytyy) käteen ja viltin alle tuijottamaan Netflixistä jouluhömppäleffoja. Eipähän ainakaan tarvitse siivota.

Tätä testattiin, mutta ikävä kyllä -ei jatkoon.

PS:Nyt jos olit tarkkasilmäinen huomasit jo, miten villi se minun uusi keittiön lattiani on...
Anni