Harrastuksena Pullip keräilynuket

Heipparallaa!

 
Kyllä tämä keli alkoi olla jo tuskallisen huonoa, onneksi viikonloppu toi auringon vihdoin näkyviin. Tässä on joutunut pistämään aivonystyrät kunnolla töihin koko alkukesän keksiäkseen lapsille kesätekemistä.
 
Meidän maakuntamatkailu on jatkunut valokuvaamisen merkeissä sen jälkeen, kun Ankkapurhassa minäkin hiffasin, kuinka hauskaa se on.
Tarkkaa valokuvaushommaa Rautjärvellä Vekaruksen uimarannalla.
Lapset harrastavat Pullip nukkeja ja niiden kuvaamista. Harrastus löysi tiensä meille Eeditin kaverin kautta pari vuotta sitten, ja nyt nukkeja on tytöillä jo kolme.
Nukkeja puetaan ja valokuvataan, ja viimeaikoina hyvin tarkkaan valikoidut kuvat on laitettu myös Instagramissa lasten "nukketileille". Nukkeilijat myös tapaavat toisiaan "miiteissä" ympäri Suomen.
Tällaisia on Pullipit. (Kuva Eedit Lapatto)

Aluksi suhtauduin näihin 150-200€/kpl maksaviin, hyvin varovasti käsiteltäviin korealaisiin keräilynukkeihin, no miten nyt villityksen maksajalta voi odottaa, melko nihkeästi. Niillä kun pitää lisäksi olla chippejä, obitsuja, peruukkeja ja kaikenlaista kuvausrekvisiittaa lisäksi. En ensimmäisellä kertaa tajunnut mitään lauseesta: "Voitaisiinko käydä Kilalassa ostamassa mun Pullipille obitsu ja chipit?"   -Häh?     Nyt minäkin olen jo ihastunut pieneen liikkeeseen Helsingin Mannerheimintiellä, missä juon vaahtokarkkikaakaota odotellessani jälkikasvun tarkkaan säästettyjen viikkorahojen katoamista Kilalan kassaan.

Olen oppinut, että nuken jalat voi kastua, mutta kasvoille ei saa tulla sadepisaraakaan.
Sama kuvauspaikka lapsen silmin. (Kuva Oodi Lapatto)

Nykyään olen vallan tyytyväinen harrastukseen, sillä se on monella tapaa todella opettavaista: kielitaito karttuu, näemme monia kiinnostavia paikkoja, lapset havainnoivat ympäristöä ja näkevät kauniita kuvauspaikkoja arkisissakin ympyröissä, he oppivat käsittelemään nukkejaan varovasti ja valokuvauksessa kehitys näkyy selvästi. Käden taidot ja siinä samassa myös keksiliäisyys karttuu, kun nukeille tehdään vaatteita ja pieniä esineitä kuvauksia varten. (ehkä saattaa kasvaa myös kärsivällisyys,,, toivon) Ja loppujen lopuksi verrattuna moniin joukkuelajeihin ja muihin harrastuksiin, tämä onkin ihan järkevässä hintaluokassa.

Aivan Venäjän rajan tuntumassa Miettilän vanhalla kasarmialueella kuvauspaikkana toimi tämä suloinen paviljonki.

Minä räpsin kuvani vain kännykällä, joten on pelkästään hyvä, että järjestelmäkamerallamme on vihdoin kaksi innokasta käyttäjää. Lapsilla on jo paljon enemmän tietoa valokuvaamisesta, valotuksesta ja kuvakulmista -asioista, joista minulla ei ole hajuakaan.(ehkä olette huomanneet, räps räps) Lapset kuvaavat nukkejaan, ja minä kuvaan lapsia kuvaamassa nukkejaan. Meneehän se niinkin.

Tällä viikolla kävimme Valkealan kirkolla ja poukkoiltiinpa myös pitkin peltoja. Loppuviikosta kuvauspaikkana toimi Rautjärven Vekaruksen ranta ja kauniit vanhat rakennukset Miettilän entisellä kasarmialueella.

Sen verran vilukissaksi kyllä tunnustaudun, että en ihan joka kelillä ole kamalan innoissani tuulisilla pelloilla seisoskelusta. Tällä viikolla karkasin useampaan otteeseen autoon lämmittelemään kesken kuvaussessioiden, kun en ymmärtänyt tarvitsevani toppatakkia heinäkuussa.

Hrrr... hampaat senkun kalisi kun jääkylmä tuuli pääsi luihin ja ytimiin.

Tähän loppuun pyyntö vielä teille ihanille ihmisille, että kävisittekö kommentoimassa jotakin kivaa molempien tyttösten Pullip-kuviin instagramissa. Positiivinen palaute antaa itsevarmuutta ja rohkeutta, eikä niitä ominaisuuksia voi koskaan vahvistaa lapsissa liikaa. Tilit löytyy siis näiden linkkien takaa: @dollslittledreams ja @muovi_lapsonen
Kuvia ei vielä ole paljon, mutta ihania ja kekseliäitä kuvakokoelmia on jo muodostunut.

Mitä teillä harrastetaan?
Viikonlopputerveisin
Anni