Hullujen ideoiden tehdas

Meidän suvussa on vahvoja naisia, joilla on ollut tapana tehdä asioita meinaamisen sijaan.

Halusin 12 vuotiaana lähteä yksin kielikurssille Etelä-Englantiin. Vaihtoehdot rahoituksesta olivat vähissä, joten äiti marssi hattu kourassa pankkiin ja otti lainaa.
Menihän sinä melkein 25 vuotta ennen kuin sain annettua samalla mitalla takaisin, mutta viimeksi äitini juhliessa pyöreitä vuosia, lähetimme hänet lomalle Dubaihin. Hyvä kiertää takaisin.

Tuo äidin asenne periytyi minuun, esimerkin voima on suuri. Olen aina sitä mieltä, että olipa joku asia kuinka mahdottoman kuuloinen hyvänsä, se on mahdollista toteuttaa.
"It always seems impossible
until it's done",

sanoi Nelson Mandela.

Joitakin vuosia sitten juuri ennen juhannusta keksin, että haluan antaa miehelleni hääpäivälahjaksi kajakin.
(Kyllä - me olemme niitä ihmisiä, jotka ovat "pilanneet" ystäviensä juhannuksen viettämällä silloin häitään.)
Oli keskiviikko, ja torstaina lähtisimme mökille, jossa kajakki tulisi olla piilossa odottamassa. Mökille on melkein kahden tunnin ajomatka, ja lapset puljasivat juuri uimakoulussa idean iskiessä.
 
Eipä muuta kuin puhelinta käteen Urheilupuiston uimahallin kahviossa ja soittamaan eri firmoihin.
Lopulta jostakin toiselta puolelta Suomea, monen, monen ja todella monen EI-vastauksen jälkeen, löytyi yhtä yllytyshullu tyyppi kuin minäkin.
Minä sanoin, että kyllä kaikki on mahdollista, pitää vain keksiä keino.
Ja niinpä tämä ystävällinen nettikaupan mies kävi viemässä kajakin jonnekin ohi ajavaan rekkaan, jonka määränpää oli Lappeenranta, josta sitten isäpuoleni sen peräkärryllä kuljetti mökin pihaan pressun alle.
Juhannus 2012. Voi miten pieni tuo meidän Oodi on!

 Hah, vai ei muka onnistu? Onnistuupas! If it is to be, it's up to me.

Frodokin haluaisi kyytiin
...ja niinhän siinä aina käy.

Viime syksynä vietin Mary Kay urani 15-vuotis juhlaa ja olin visioinut mielessäni, kuinka olisin halunnut kiittää miestäni tuesta jotenkin oikein isosti. (Rakastan lahjojen antamista, ja kyllä, se lähtee usein lapasesta...)

Mieheni oli ollut monta viikkoa ulkomailla ja perjantai-iltana haimme hänet lentokentältä. Siinä ilta yhdeksän maissa ajelimme kotia kohti ja hän sanoi, että oli huomannut, että yhdellä tuttavalla on aivan mielettömän hyvä Mini-Cooper myynnissä, turbo ja kaikkea.

Ja siitä se ajatus sitten lähti!
Kello kävi ilta yhdeksää ja juhlat alkaisivat seuraavana päivänä klo15, mitä ennen olin vielä töissä.
No problem!

Siinä sitten ajomatkalla (mieheni luullessa, että olen vain facebookissa) kyselin myyjän yhteystietoja yhteiseltä tutulta, laitoin hänelle viestiä, sovin tapaamisen aamuksi ja hoidin jälleen paikalle isäpuoleni, joka aina joutuu sivussakärsijäksi, kun kyse on miehelleni keksimistä yllätyksistä.

Niinpä me aamusta ajelimme autoa katsomaan, koeajo (kyllä, kulkee lujaa), ja kaupat.
Rakkaat ystävät auttoivat vielä loppumatkan Kouvolaan, koska edes päättäväisinkään nainen ei pysty ajamaan kahta autoa yhtä aikaa.
Tähtihetki, kun sain osoittaa arvostukseni kaikkien läheistemme edessä.

Juhlista tuli ikimuistoiset.

Mini-Cooperin yllättynyt uusi omistaja

Meidän suvun naisten vahvimpia perintöjä iso-isovanhemmista asti on asenne.
Sieltä kai se karjalaisista juurista kumpuaa.

Mennään eikä meinata.
Tehdään, eikä vain haaveilla!
Toteutuneita unelmia.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Vaikka yhtään ei tarvitsisi tuota lunta enää sataa, sillä mieheni viimeisillä lomilla ennen toukokuista kotiutumista haimme Cooperin talviteloilta. Kesäauto haluaa kesälaitumille!
 
Millaisia hulluja ideoita te muut toteutatte?
Anni