Ja yhtäkkiä olinkin Copacabanalla...

Varpaiden upotus valkeaan rantahiekkaan...
Ai että se tuntuu ihanalta, kun hieno hiekka kutittaa varpaiden välissä! Eikä huono fiilis tule katsellessa salskeiden nuorten miesten rantalentopallomatsia tai villisti jalkapalloa pomputtavaa pallotaituriakaan. 

Sinne sitä solahti Annikin vauhdikkaan Capoeira-ryhmän afrobrasilialaisen musiikin rytmeihin ja hulppeissa karnevaalipuvuissa tanssivien sambaajien pyörityksiin. Hiekka senkun pöllysi, kun lanteet keinui ja jalat polki rytmiä. Mutta missä ihmeessä sitä on siis oikein taas oltu?

No kuulkaa lennon otin Göteborgiin, mutta Cobacabanalle päädyin. Meillä oli nimittäin jälleen aivan käsittämätön naamiaisjuhla johtajuuskonferenssin yhteydessä, enkä voi käsittää, mistä ihmeestä voi joka vuosi taikoa meille yhä huikeampia teemajuhlia. Ei meikäläisen pääkopan sisäisestä ideapankista kyllä näin paljoa pulppuaisi, vaikka paljon hullutusta pulppuaakin.

 Meidät kuljetettiin An evening of Samba-teemajuhliin salaiseen paikkaan.
Kun saavuimme perille, oli pihalla pakkasta ja ulkotulet roihusivat. Sisälle tultaessa takit ja kengät jätettiin ensimmäiseen halliin, ja kapeasta oviaukosta sujahdettiin seuraavaan. Palmuja, rantatuoleja, kookosjuomia, rennosti rantatuoleissa akustista musiikkia soittava bändi, jalkapalloilua, rantalentopalloa... Paikka oli koristeltu jälleen uskomattomalla tavalla, ja kun toimitusjohtajamme alkoi pitää tervetulopuhetta, hänen selkänsä takaa alkoi nousta seinä ylös, joka oli piilottanut taakseen Copacabanan kuuluisan rannan esiintymislavoineen sekä buffet pöytineen.

Tolkuttoman pitkä pöytä täynnä brasilialaisia herkkuja.

Meidän omalla porukalla päädyttiin bikinilookiin, ja tältähän me sitten näytettiin:

Selfie time!

Ilta oli mieletön ja varmasti meille kaikille ikimuistoinen. Hotellille takaisin päästyämme olimme aivan poikki ja pohkeet huuteli hoosiannaa hiekassa hyppelyn ja bailaamisen jäljiltä. Bikinivaatteesta saatiin uudet yöpuvut, onpahan kotona kurveja mitä esitellä.

Huhhuh!

Perus sähläystä

Kaikista reissuun sisältyneistä sähläyksistäni saisi taas vaikka pienen novellikokoelman, sen verran oli taas säätöä ilmassa. Mitäpä sanot esimerkiksi ainokaisista mukana olevista korkokengistä, joista toisen kantapala oli irronnut, ja kauppojen sulkemiseen oli 7 minuuttia? Yllättävän lujaa pääsee piikkikoroilla tammikuisen Göteborgin kaduilla, kun viilettää tukka putkella ostoskeskukseen. Ensimmäisessä kaupassa ei ollut korkokenkiä, joten juosten yläkertaan ja liki alas rullatun oven alitse jo suljettuun kenkäkauppaa huhuilemaan, josko joku pelastaisi neidon hädässä.
Yhdet kolmekutoset high healsit löytyi (rumat ku hitto), mutta ne otin kainalooni ja kirmasin takaisin Clarion Hotel Postiin vain huomatakseni, että rumuuden lisäksi kengät oli kaiken kukkuraksi auttamatta liian isot. Vähän normaalia leveämpi hymy vaan kasvoille, ja niin sitä vedettiin kokonainen koulutuspäivä korkovamman kanssa. Päivän päätyttyä kiireesti takaisin ostoskeskukseen palauttamaan kenkiä, mutta arvatkaapa vaan löytyikö kuittia mistään. Ei muuta kuin haavoja nuollen takaisin hotellille dyykkaamaan roskiksia, ja lopulta se viheliäinen kuittikin löytyi. Toki siinä vaiheessa oli vedettävä sambavaihde päälle, eli kauppaan ei enää ehditty. 

Lentokone ilman sähköjä

Paluulento oli iloisesti lähdössä parisenkymmentä minuuttia etuajassa, mutta ehti se silti sössiä lähtönsä niin, että lopulta oltiin liki pari tuntia myöhässä aikataulusta. (Ja VR muka aina myöhässä...) 
Muutama itkuinen silmäpari siellä koneessa näkyi, vaikka lentoemoset ystävällisesti lohduttelivat lentopelkoisia, että ei se ole ollenkaan vakavaa, jos sähköt menee useamman kerran eikä moottorit käynnisty. Startataan vaan ne moottorit jonkin lisävarusteen avulla (jota odotettiin sitten vaikka kuinka tolkuttoman kauan), niin sitten päästään lähtemään. "Entäs jos ne sammuu ilmassa..." kysyi eräskin epäileväinen.
Onneksi minua ei ole siunattu lentämiseen liittyvillä pelkotiloilla, lähinnä vain ärsytti ne perheen kanssa vietetystä ajasta vähennetyt arvokkaat minuutit, jotka tärvääntyi odotellessa sähkövikaisessa lentokoneessa Landvetterin kentällä. Mutta hyötynsä oli siitäkin odottelusta, sillä olipahan aikaa syventyä kaikkeen koulutusmateriaaliin, jota olin viikonlopun aikana kerännyt sekä muistiinpanoina, monisteina, että sydämeen säilytettyinä kultakimpaleina.

Viime vuonna meillä oli Tuhannen ja yhden yön teemajuhlat.
Käsittämätön toteutus silloinkin, katsoppa vaikka kuvat: Täydellinen teemajuhlan toteutus: Tuhat ja yksi yötä.

Sambasta lumoutunein tunnelmin
Anni