Kokkauskurssilla Italian Bellagiossa

Mamma mia mikä päivä! Työmatkan lumoavat kokemukset senkun paranee, kun siirryimme Milanosta Comojärvelle. Voit lukea Milanon muotikokemuksista täältä.

Päivän johtajuuskoulutusten jälkeen meidät kuljetettiin Comon kaupungista noin 40 kilometrin päähän Bellagion kylään palkitun huippukokin, Luigi Gandolan oppiin.

Pelkkä ajomatka serpenttiinitiellä Comon uskomattoman kauniissa maisemissa oli kokemisen arvoinen. (Heiluvasta bussista ei kyllä häävejä kuvia saanut, Como pitää kokea livenä)

Tämä päivä oli työhyvinvoinnin edistämistä parhaimmillaan. Kokemus oli mieletön! 

 Luigi esitteli ylpeänä vanhempiensa perustaman ravintolan yrttitarhaa, ja kertoi perheensä tarinaa. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, joista voi lukea lisää suvun historiasta ja Luigin intohimosta ruokaa kohtaan.

Yhdessä tekeminen on todella ihana tapa viettää aikaa työporukalla. Mary Kay on USA:sta lähtöisin, mutta me työskentelemme yhdessä ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa. Tällaiset kokemukset tekevät meistä entistä vahvemmin tiiviin perheen. Sisaruutemme on ainutlaatuista.

Kuunnelkaas mitä me Masterchefit kokattiin: Risotto agli asparagi e pistilli di zafferon, Gnocchi di patate alla clorofilla de verdure, Salice Blu's tiramisu ja mitä lie Italian väreissä olevia ravioleja. (Tämä kotikokki ei ihan kaikessa pysynyt perässä)

Risoton valmistuksessa käytettiin vaikka kuinka montaa eri astiaa, pataa ja kauhaa.

Uskomaton ruuanlaittokokemus huipentui ihanaan illalliseen ja diplomin jakoon. Saimme muistoksi myös käyttämämme essut ja lahjaksi reseptit, sekä pullot huippuhyvää oliiviöljyä. 

Kylläpä me oltiinkin taitavia!
Voi taivahan vallat mikä tiramisu! Tekisi mieli heittäytyä ihan mummin lailla runolliseksi. Ja ihan ite tein (melkein).

Ravintolan kotisivut: http://ristorante-saliceblu-bellagio.it/?lang=en

Hei hei hei, tsekatkaas miten hyvät pisteet sain! Kehystän tämän keittiön seinälle, niin ei tarvitse ottaa vastaan minkäänlaisia napinoita ruuan laadusta.

Tälle kokemukselle annan kyllä täydet pisteet, ja suosittelen Salice Blu ravintolaa ehdottomasti kaltaisilleni matkaileville kulinaristeille. 

Anni