No nyt mie sorruin antiikkiin! Villa Polinin sisustus alkaa muotoutua.

*Kaupallinen yhteistyö Lahden Antiikkitukku

Te niin arvaatte jo, että mulle kävi köpelösti!

Tähän on selitys! Vai yritänkö nyt taas keksiä ketä syyttäis tällä kertaa, ja miten tämän perustelisi...? Mutta oikeasti, aina ei kannata hankkia uutta. Maailma on täynnä ihania huonekaluja ja tavaroita jo nyt.

Kestävän kehityksen näkökulmasta käytetyt esineet, kuten antiikkihuonekalut ja 1950–60-luvun designklassikot ovat parasta kierrätystä", sanoo Antiikki ja design lehden päätoimittaja Maija Toppila. "Jos vaatekaappi on kestänyt 150 vuotta, se todennäköisesti on kunnossa myös seuraavat sata vuotta, eikä sellaista laatua ei enää juuri saa", Toppila sanoo.

Etsin jotakin kivaa uuteen kotiin tori-fi-sivustolta (joka on tullut yllättävän tutuksi viime viikkoina ihan vain tämän kestävän kehityksen tiimoilta, jep), ja löysinkin itseasiassa ihanan puusohvan Lahdesta eräältä naiselta. Hänellä oli monta muutakin kaunista huonekalua myynnissä, ja sopiessamme sohvan hausta satuin kysymän, josko häneltä löytyisi vielä jotakin kivaa minulle. (ihan vaan ajattelin, että samoilla bensakuluilla tulis...niinku säästöä!)

Tämä ystävällinen nainen kertoi, ettei hänellä itsellään kyllä ole, mutta on ostanut puusohvan alunperin Lahden Antiikkitukusta, ja sieltä kuulemma kannattaisi minunkin käydä kurkistelemassa, sillä hinnat on järkevät ja tarjonta laaja. Voi elämä, tuommoisia juttuja ei minun kuullen pitäisi laisinkaan päästää suustaan!

Vanha puusohva



No niinpä klikkailin itseni nettiin, ja sieltähän se löytyi: Lahden Antiikkitukku
Yllätys, että löytyi sitten ihan jos vaikka mitä ihanaa. Ja tämähän oli siis aikaa ennen kuin virallisia talokauppoja oli edes tehty. (koska joulun pyhät...petollista sellainen vapaa-aika, kun ehtii netissä surffailla)

Kun sitten saimme muuttokuormat tuotua ja tavaroita pikkuhiljaa ystäväni Minnan avustuksella paikoilleen, jäi selvästikin tyhjä tila eräälle vähän erikoisemmalle sohvalle, jota olin ihastellut Antiikkitukun sivuilta. Kyllähän sitä kartanossa melkein 4-metrinen sohva täytyy olla! Mutta se pitäisi saada heti seuraavaksi päiväksi (oli sunnuntai), koska silloin olisi uusi vuosi ja ystävät tulossa kylään. (ne siellä Antiikkitukussa varmaan toivoi, ettei se ystävällinen sohvanmyyjä olis laisinkaan heitä maininnut, hih!)

Jostakin Keski-Euroopasta hän saapui. Olisipa kiva kuulla sohvan tarinoita, missä on ollut ja ketä siinä on istunut.
Yhdistyi hyvin valkoisiin sohviin, vaikka antiikkisohvan sävy vaaleaan beigeen taittaakin.

Ei muuta kuin sähköpostia antiikkitukkuun, että Kouvolasta päivää, tahtois sen sohvan, mutta tahdon vaan jos saan sen huomenna. 
Maanantaina aamupäivästä mieshenkilö minulle iloisesti soitti, että rouva saa kyllä sohvan, mutta tänään voi olla vähän hankalaa, kun heitä on vain kaksi töissä ja on tuo uusi vuosikin tänään.

No minäpä siihen, että rouva tahtoo sohvan, eikä pimeässäkään voi istua, että pari ristalliruunuu kans. Vähän aikaa siinä meni, ja sitten tuli uusi puhelu, jossa ystävällisesti ilmoitettiin sohvan ja kattokruunujen saapuvan kello 13. Mahtavaa palvelua!

Kristallit luovat iltahämärissä kattoon ja seinille hauskoja kuvioita. Päivällä aurinko heijastaa seiniin sateenkaaren väreissä kimaltavia valopalloja. Maagista.

Takataskussa on toinenkin selitys selitys sille, miksi tämä on järkevää:

Antiikkitukun hinnat ovat oikeasti olleet erittäin vertailukelpoisia. Saman summan olisin joutunut pulittamaan valaisinliikkeeseen ihan perus kattolampuista, koko kun oli pakko olla normaalia valaisinta suurempi näihin saleihin. Nyt sain aidot kristallikruunut, joissa arvo säilyy, toisin kuin muoviversioissa, joihin olin alun perin kallistumassa. Jos päätän myydä valaisimet kymmenen vuoden päästä, saan niistä (kunhan saan ne pysymän ehjänä...öööö) likipitäen saman summan, kuin minkä niistä nyt maksoin. Parhaassa tapauksessa enemmän.

Tällä periaatteella otin vielä kerran yhteyttä Antiikkitukkuun, sillä eteinen kaipasi vaatekaappia. Katseltuani vaatekaappien hintoja totesin, että maksan ehkä satasen tai kaksi enemmän antiikkikaapista, mutta saan sen kotiin kuljetettuna, eikä tarvitse kasata. Joku kasasi sen jo joskus viime vuosisadan alkupuolella, niin jää sekin vaiva. Ja pitämällä huolta kaapista, sen arvo pysyy. Perus vaatekaapin hinta laskee kuin autossa sillä sekunnilla, kun se tuodaan ulos liikkeen varastolta, ja kymmenen vuoden päästä sen voi enintään lahjoittaa jollekin, kun ei siitä kukaan mitään enää maksa.

Palvelu on priimaa

Ihan vähään aikaan en ole saanut niin hyvää palvelua, kuin Antiikkitukusta. Valaisimet tuotiin näytille ja asennettiin paikalleen, ja vasta sitten tarvitsi tehdä päätös jääkö ne vaiko eikö. (jäi, yllätys!) Vaatekaappiin sai itse valita montako hyllyä tarvitsee vai tahtooko tangon, eli muutokset onnistui juuri sen mukaan, mitä itse kaipasi. 

Vaatekaappi saapui Lahden Antiikkitukun kotiinkuljetuksella ja minä reippaana tyttönä olin kantoapuna.

Miltäs täällä meillä nyt alkaa näyttää? Kommentteja, kiitos.
Vähän jo vilahtaakin nuo salien uudet sävyt, joiden valintaan tarvittiin ammattilaisen apua. Se oli sen verran iso "rojekti" (niinkuin rakas vaarini olisi sanonut), että siitä kunnon blogipostaus toisella kertaa. On nimittäin ihan vallan vinkeitä nuo pinkopahvit... Seinä saattaa heilua kuin Suomen lippu kesätuulessa.

Villa Polinin ulkokuvia olikin jo aiemmassa postauksessa: http://starbox.fi/lumottupolku/villa-polin-yhdella-sanalla-kaunista

Olen yrittänyt, ettei kodista tule liian saman henkistä kuin mökki, vaikka vanhaa tyyliä on molemmissa. Oma fiilis on, että sisustus on siltä osin menossa oikeaan suuntaan.
Mökillä näyttää tältä:
Unelmien maalaiskeittiö
Tuunausjuttuja
Vähän erikoisempi mökkisauna 

Nyt minä ryhdyn pakkaushommiin, sillä huomenna kutsuu Göteborg ja neljä päivää johtajuuskoulutusta. Lupaan tulla tosi viisastuneena takaisin. Ja aah, ihanaa ajatella muutama päivä ihan muuta, kuin tätä uutta kotia, tavaroiden purkamista ja oikeiden huonekalujen löytämistä.
Anni