Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista.

Tuli aika luopua, aika päästää irti.
Rakas Hannu-vaarimme on nukkunut pois.
Vaari, jonka rakentamassa talossa asumme. Vaari, jonka rakkain paikka oli Hirsikartano, mökki, joka nykyisin on meidän "oma Strömsömme". Hän on läsnä jokaisessa seinähirressä, jokaisessa oven karmissa. Hän on täällä, ja minä tunnen sen.

Vaarin viimeinen mökkireissu viime kesänä. Juhannusruusu kukki upeampana kuin koskaan, ja vaari sai nähdä juuri valmistuneen keittiöremonttimme. Hän oli ylpeä työmme jäljestä.

Suru on ihmeellinen asia. Jokainen kokee luopumisen tuskan eri tavalla.

Toinen tyttäristämme istui iltamyöhällä autossa terveyskeskusen pihalla. Hän halusi lähelle, mutta ei pystynyt tulemaan sisään. Olen ylpeä, että hän tuntee itsensä ja oman herkkyytensä. Hänelle jäi viimeiset muistot niistä hetkistä, kun vaari vielä pystyi sanomaan joitakin sanoja viikkoa aikaisemmin. Se oli hänelle oikea tapa sanoa hyvästit. Olemalla lähellä, mutta pienen etäisyyden päässä.

Vaarin kädessä lapsenlapsi ja lapsenlapsenlapsi.

Toinen tyttäremme halasi, silitti, piti kädestä, halusi nähdä morfiinipistosten antamisen ja muut hoitotoimenpiteet.
Hän valvoi ja valvoi.
Kun tuli aika lähteä, hän halusi jäädä vielä yksin vaarin lähelle. Hän oli viimeinen, joka lähti vaarin luota, vain muutamaa tuntia ennen vaarin poisnukkumista.
Sain kuulla kotimatkalla, että hän oli kiittänyt vaaria kaikesta siitä, mitä vaari on opettanut, sekä siitä, millainen vaari oli. Hän oli sanonut kaiken sen, minkä halusi sanoa.
Ne muutamat minuutit kahden, sekä viimeisten tuntien yhdessäolo rakkaimpien kanssa jäävät varmasti hänen sieluunsa lämmittämään ikuisesti.

Lapsi näkee asiat muutenkin niin erilaisin silmin kuin me aikuiset.
Näin tyttäreni katsoi ja kuvasi asioita valvoessaan vaarin vierellä:

Taulut saivat uuden merkityksen lapsen silmissä.

Tyttäreni kertoi näkevänsä huoneen seinällä olleet taulut niin, että alimmassa on kylmä ja joku on kuollut. Sen yläpuolella olevassa taulussa sielu on matkalla ylöspäin, ja vasemman puoleinen kuva kertoo siitä, millaista perillä kotona on.
Äärettömän kaunis ajatus.

Suloinen pehmolelu lohdutti pientä itkun tullessa. Ulkona satoi lunta.
Viimeiset tunnit...

Piirsimme jokainen vaarin rannekkeeseen sydämet, enkeleiksi matkalle kotiin.
Tyttäreni halusi piirtää yhden siskonsa puolesta, sitten yhden Espanjassa asuvan enon puolesta ja yhden serkkunsa puolesta. Ja varmuudeksi vielä yhden kaikilta niiltä, jotka haluaisivat lähettää vaarin matkalle enkeleitä.

Äitini ja tyttäreni piirtävät sydämiä enkeleiksi matkalle.

Minä ja äiti olimme varmoja, että vaari haluaa lähteä yksin. Hän oli aikamoinen erakkoluonne, nautti pitkistä hiihtoreissuista lapin luonnossa ja vietti joka vuosi kuukausia mökillämme nauttien yksinkertaisesta elämästä.
Armo saapui aamuyöllä klo.04.00, kun me olimme menneet.

Vesa-Matti Loirin tulkinta Apulannan kappaleesta Armo soi sielussani kävellessäni pois...


"Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse
jotta toinen voi loppuun löytää.

Tätä hetkeä kartoin,
tätä väistin,
tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää,
paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää."

Suruliputus aamuyöllä 2.12 2017 äitini pihassa.

Hyvää matkaa vaari.

Kiitos kauniista kodistamme, tunnen läsnäolosi täällä.
Kiitos rakkaasta mökistämme, olet siellä aina mukanamme, lehtivihreänä pihlajan oksissa.

Rakkaudella ja kiitollisuudella
Anni