Varmat kevään merkit: Mini Cooper ja paljaat nilkat.

Hip hei ja kivaa kevättä!

Muutama viikko sitten aurinko lämmitti jo niin ihanasti viikonloppuna, että eihän me maltettu enää odottaa kesäauton hakemista. Ei muuta kuin auto vakuutuksiin ja suit sait sukkelaan Sippolan suuntaan hakemaan autoa talvihoitopaikastaan. Minin herättely talviunilta on varma kevään merkki, ihan niinkuin koirankakkakeskustelut Kouvolan sanomissa ja tiukka vääntö esiteinien paljaista nilkoista.

Huokaus!


Yhdellä autolla Sippolaan ja kahdella takaisin. Toinen tyttäristä päätti, että hän ainakin haluaa paluukyydin iskän Minillä, ja kysyi josko siskokin tulisi.

"Äiti osaa ajaa yksinkin, se on itsenäinen nainen".
Repesin!

Ja siinä sitten yksin ajellessani nautiskelinkin täysin siemauksin ja laulaa loilotin kaikkia ihania radiobiisejä, kun ei kukaan ollut kuulemassa. Sieltä tuli muuten jotain dinosauruksen aikaisia hittejä, joita lapset ei kuitenkaan olisi tunnistaneet, joten sainpahan pitää bileet ihan yksin.

Olen tunnetusti erittäin positiivisella elämänasenteella varustettu, mutta olen tykännyt aina ihan älyttömästi Alanis Morrisetten Ironic-biisistä, joka kaikessa ironiassaan hivelee huumorintajuani. Ja ne sanat, täytyy tunnustaa, on monesti ihan totta. 

Sen jälkeen alkoi kunnon rakkausnyyhkyihanuus, Nothing's gonna change my love for you. Oih ja voih!
Haaveilin siinä nojailusta Minikuskiin jossain hämyisen ravintolan viimeisillä hitailla... sain onneksi ottaa sitten muutaman tanssiaskeleen keittiössä iltapalaa tehdessä, mikä on viime vuosina ollutkin ainut paikka missä valssia tai vaihtoaskelta on päässyt vetämään.

Minin hankkiminen oli ehkä hulluin minun hullutuksista.(jep, se asuntomessutontti on ihan paperia, sitä sentään harkitaan ennen kuin tehdään päätöksiä. Useimmiten kun asian laita on vähän toisin päin.)
Jos et tiedä miten se Mini-homma kävi, niin lukaisepa tästä: Hullujen ideoiden tehdas

Pirtsakkaa perjantaita toivottelee Anni