ANNA ITSELLESI LUPA VOIDA HYVIN

Uudenvuodenlupaukset. Niitä olen rakastanut tehdä useamman vuoden ajan. Vuoden vaihtuminen ja sen tarjoama tilaisuus tarkastella mennyttä ja kaavailla tulevaa sattuu täydellisesti joulun ajan mässäilyn peesiin. Tästä syystä lupaukset ovat usein liittyneet ruokailutottumusten muutokseen tai liikunnan lisäykseen. Niissäkään lupauksissa ei sinänsä ole ollut mitään vikaa, mutta usein ne eivät riitä kantamaan läpi koko vuoden.

Mielestäni en ole luvannut koskaan itselleni mitään vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Taustalla on aina ollut aito halu toteuttaa jotakin, mutta ehkä lupaukset eivät ole olleet tarpeeksi jäsentyneitä.

Vai ovatko lupaukset sittenkin olleet liian tarkasti rajattuja ja elämän viedessä jokin tarkasti asetettu tavoite menettääkin merkityksensä? 

Jos alkuvuoden liikuntaboostissa lupaat opetella kävelemään käsilläsi, niin hyvä. Mikäli arjen tuiskeessa loukkaat itsesi ja harjoittelu jää tauolle, menettääkö lupaus merkityksensä? Ehkä. Myös toteutuksen mietintään kannattaa panostaa ja siksi tänä vuonna lupaan itselleni uudella kaavalla! Sen sijaan, että keskittyisin parantamaan pelkkiä ruokailutottumuksia hyvinvoinnin nimissä, halusin laajentaa teeman kokonaisvaltaisemmaksi. Sellaiseksi, joka pitää merkityksellisyytensä, vaikka tilanteet elävät. 

Minun lupaukseni, tai paremminkin vuoden 2019 tavoitteeni, on opetella kuuntelemaan kroppaani JA mieltäni tarkemmin. Olla itsellensä armollisempi ihan kaikessa. Kuulostaa niin lavealta, että hankala toteuttaa, mutta tiedän tämän olevan nyt se tärkein juttu. Tällä tavoitteella on aidosti merkitys ja kerron miksi. Kun menneen vuoden aikana on ollut ikäviä hetkiä, on se usein linkittynyt suorittamiseen ja tarkasti asetettuihin rajoihin. En voi nyt herkutella, koska olen niin päättänyt. Herkuttelulla ei välttämättä ole terveysvaikutuksia, mutta mieleen se voi oikein ajoitettuna vaikuttaa juuri toivotusti. En voi lähteä nyt matkalle, koska se on tuhlausta ja vie aikaa muulta tärkeämmältä. Mikä on lopulta tärkeää? Juosta oravanpyörää loputtomiin ja odottaa, että joku antaa sinulle luvan lähteä lomalle? Jos rahat järjestyvät ja mieli huutaa maailmalle niin go for it!

Haasteet itsensä kuuntelemiselle tulevat ulkopuolelta. Kun muut ympärillä suorittavat, on astetta vaikeampi itse höllätä saamatta laiskan leimaa. Toisaalta, kuka sen leiman sinulle sitten otsaan iskee? Yleensä se on lopulta sinä itse. Ei ystäväsi nimitä sinua laiskaksi, jos et jaksakaan lähteä pumppipamppiin vaan ehdotat maisemakävelyä raittiissa ilmassa. Kun teet asiat itsesi kanssa sopien, se on oikea valinta. Tähän armollisuusteemaan kuuluu olennaisesti se, että asioita ei jäisi harmittelemaan jälkikäteen. Siihen auttaa, kun päätöksen hetken edessä pysähtyy miettimään miksi on tekemässä siten, kuin aikoo.

Sitten on se toinen jättimäinen vastus: oma mieli. Armollisuus ei esimerkiksi tarkoita sitä, että syö pelkästään pizzaa, koska kroppa niin käskee. Miten aion luovia ohi yllättävien karikoiden, on tässä vaiheessa mysteeri. Kantava ajatukseni on jäsennellä tilanteiden tullessa tarvitseeko mieleni vai kroppani jotakin. Jos kesken herkkulakon mieli tekee munkkia, on halu suuremmalla todennäköisyydellä lähtöisin mielestä. Mieli tekee, mutta keho ei sitä tarvitse. Pitkäksi venyneen päivän jälkeen väsyttää lähteä treenaamaan. Mieli voi olla väsynyt, mutta keho ei, joten sopiva liikunta onkin sohvannurkan sijaan se, mikä tasapainottaa. Saitko kiinni ajatuksesta? Näitä tilanteita mahtuu vuoteen laskematon määrä ja jokaisessa tuskin pystyy tekemään parasta ratkaisua itselleen. Harjoittelemalla tässäkin kehittyy.

Uuden vuoden lupauksissa ja tavoitteissa on lopulta kuitenkin jotain maagista ja kiehtovaa. Oletko samaa mieltä? 

Tehdään tästäkin vuodesta parempi kuin edellisestä, yhdessä! 

 

Instagramissa: @annikaro