Joutsenon Luhtikammari


Kävimme viikonloppuna lounaalla Joutsenossa ravintola Luhtikammarissa. Luhtikammarihan on Jyrki Sukulan ravintolaohjelmista tuttu paikka.

Luhtikammarin lista ei ollut pitkä, mutta löysimme mieleistämme syötävää. Mikko otti rieskan, jossa oli revittyä possua sisällä, minä otin lohta lämpimällä perunasalaatilla. Ja täytyy kyllä myöntää, että yllätyimme positiivisesti. Annoksissa oli hyviä makuja, mielelläni söisin lohiannoksen uudelleenkin. Myös revitty possu maistui Mikolle, joskin ranskalaisille oli tainnut kaatua suolaa purkillinen.

Ravintola oli lauantaina loppuiltapäivästä lähes tyhjä. Meidän lisäksemme terassilla kävi kaksi miestä oluella, mutta me olimme ainoat ruokailijat. Kokemuksemme perusteella voisin sanoa, että Luhtikammarissa kannattaa käydä syömässäkin niin paikallisten kuin ohikulkumatkalaisten.