Lappeenrannan uusin, Bottega Italiana

Antipasti Bottega Italiana Tutustuimme Lappeenrannan uusimpaan ravintolaan, italialaiseen ravintola Bottega Italianaan jo avajaisviikon sunnuntaina, joka oli vasta toinen päivä, kun koko paikka oli toiminnassa. Ja hommahan ei tietenkään vielä mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Ravintola oli melko tyhjä, kun tulimme, mutta meidän odottaessamme alkupalojamme ja viiniämme pöydät hiljalleen täyttyivät.

Odotusta ei kuitenkaan palkittu ihan toivotulla tavalla. Vain Mikko sai alkuruuan ja viini puuttui yhäkin. Minun tilaamaani alkuruokaa, äyriäisiä, ei ollut tarjolla, ja tämä ilmoitettiin vasta siinä vaiheessa, kun Mikon alkupala oli jo pöydässä. Tarjoilijamme oli kylläkin harjoittelija, ja tämä selittänee asiaa.

Valitsin sitten nopeasti kunhan vain jotakin (suolalihalautasen), ja en lopulta ollut valintaani ihan tyytyväinen, mutta nälkä oli kova ja Mikon edessä toljottava annos, talon antipastilautanen, tuoksullaan vain pahensi mahani tuskaa ja johti hätiköityyn päätökseen. Antipastit maistuivat, Mikon annoksessa oli mukava sikermä erilaisia italialaisia suupaloja. Sitten kahden kysymisen jälkeen saimme myös viinimme pöytään. Erittäin positiivinen seikka oli viinien kohtuuhintaisuus, siinä mennään jo ihan oikean Italian suuntaan mukavasti, vaikka kyllähän viini ravintolassa Suomessa siltikin maksaa ihan muuta kuin ravintolassa Italiassa.

Suolalihalautanen Pääruokamme, pasta bolognese ja tonnikalapasta, tulivat selvästi alkupalojamme nopeammin. Ruoka oli ihan ok, mutta ei erityisen maukasta, vaan vähän turhan latteaa ja yllätyksetöntä. Mausteita kaipasivat ainakin. Ravintolassa toivoisin saavani jotain sellaista ruokaa, jota en kotona pystyisi vaivatta valmistamaan, jotain hienoisesti erilaista. Uskallankin kumppanini säestyksellä kehaista, että mielenkiintoisempia ruokavirityksiä meidän keittiössämme parhaimmillaan kokkaillaan kuin nämä ihan hyvät, mutta tavalliset peruspastat. Verrattuna esimerkiksi Joensuun La Passioneen Lappeenrannan Bottega Italiana oli hienoinen pettymys. Täytyy kyllä myöntää, että odotukset olivat korkealla, ehkäpä jopa liian korkealla, italialainen keittiö kun on yksi suosikeistani.

Bolognese

Tonnikalapasta Jälkiruuaksi tilasimme tiramisun puoliksi. Ystävällisesti se oli puolitettu kahdelle lautaselle jo valmiiksi, vaikka useimmiten ravintoloissa olemme tottuneet yhteisen annoksen jakamiseen samalta lautaselta. Tämä kahdeksi pieneksi annokseksi jakaminen ilahdutti kovasti!

Puolikas tiramisu Loppukaneettina haluan sanoa, että olen todella iloinen, että Lappeenrannassa toimii nyt italialainen ravintola. Edellä marisemani saattavat olla vain alkukankeutta – näin uskon ja toivon. Bottega Italiana saa uuden mahdollisuuden näyttää meille, että homma toimii ja heidän italialainen keittiönsä loihtii mielenkiintoisia ja herkullisia makuelämyksiä. Lappeenrannan ravintolatarjonnassa Bottega Italiana on ilman muuta vakavasti otettava uutuus ja kurottaa arvoasteikollani tavallisten ketjupaikkojen yli joka tapauksessa.

Bottega Italiana löytyy myös netistä: http://www.bottegaitaliana.fi/