Pari päivää Pietarissa

Tässä nousee carpaccio tonnikalasta pistaasikastikkeella

Pietarissa on ravintoloita pilvin pimein, ihan joka lähtöön. Aina eivät valinnat osu, tai ainakaan makukokemuksista ei jää paljon kerrottavaa jälkipolville. Viime viikonloppuna söimme perushyvää kalaseljankaa ja borssia, keskinkertaista stroganoffia sekä ihan kelpoa pitsaa, mutta kohdallemme sattui myös aivan erinomainen kalaravintola, La Perla.

Ravintola on pieni ja viihtyisä. Sisustus on persoonallinen, siinä on käytetty jopa oikean sukellusveneen osia. Vessatkin ovat ikään kuin sukellusvenettä.

Parasta kuitenkin on ruoka! Tarjolla on pitkä lista mereneläviä ja kaloja. Kaikki oli tuoretta ja herkullista, kivoja makuyhdistelmiä oli kokeiltu. Erityisesti kalan ja äyriäisten kanssa tarjoillut kastikkeet olivat todella maukkaita. Voiton vienee tonnikalan kaverina ollut pistaasikastike tai pääruan kanssa tarjoiltu salsakastike.

Tartar miekkakalasta inkiväärin ja limen kanssa
Merellinen miksaus kahdelle

Pari muutakin valintaa osui tällä kertaa nappiin, nimittäin majoituksemme Aglaya Hotel&Courtyard oli hintalaadultaan erinomainen ja viime vuoden lopulla avattu Venäjän rautatiemuseo on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Rautatiemuseon katselemiseen kannattaa varata aikaa ja hyvät kengät, se on mielenkiintoinen ja laaja kokonaisuus. Kuvia rautatiemuseosta on Tanjan Matkamittarissa: http://tanjan-matkamittari.blogspot.fi/.

Majoituksessa ihastuimme kohtuullisen hinnan lisäksi persoonalliseen barokkityyliseen ylimmän kerroksen huoneeseemme parvekkeineen, hyvään palveluun, maisemabaariin ja hintaansa nähden kattavaan aamiaiseen. Maanantaiaamuna varhaisaaminen pakattiin meille mukaan.

Sää ei meitä suosinut, koko viikonloppu oli harmaata, lumisateista ja lisänä vielä kylmä viima, mutta niin se vaan tuppaa helmikuussa välillä olemaan; onpahan vähemmän matkailijoita ja hinnat alhaalla. Tähän aikaan vuodesta (low season) on nimittäin hotellimajoittujan markkinat, tarjolla on monenlaista laadukastakin majoitusta pienellä rahalla - ja laaduttomat sitten ihan pilkkahintaan.