Pressiklubilla muikuttelua

Lounastimme pari päivää sitten Lappeenrannan Pressiklubilla. Paikkaa testaamaan houkuttivat paistetut muikut. Emmekä joutuneet pettymään!

Pressiklubin lounasaika päättyy jo yhdeltä, varsin varhain. Ehdimme paikalle vasta puolen yhden jälkeen. Kuultuamme, että muikut otetaan tiskistä, pieni epäilys heräsi; pari tuntia laarissa lillineet paistetut muikut, hmmmm. Muikut kuitenkin olivat varsin rapsakoita ja maukkaita, jopa lämpimiä. Myös lautaset olivat lämpimät, siitä pinnat.

Salaattipöytäkin ansaitsee kiitokset, monipuolista ja tuoretta. Muikkujen kaveriksi kävi paremmin kuin hyvin punajuurisalaatti sekä homejuustokukkakaaliraaste.

Sitruunaa ei lounaspöydässä ollut automaattisesti tarjolla, mutta pyydettäessä löytyi heti kunnon viipaleet muikkujen maustamiseen.

Ainoa, josta miinusta joudun pamauttamaan, on kotisivujen hehkutus tuoreen leivän tuoksusta. Ei tuoksunut tuore leipä, koska tarjolla ei ollut tuoretta leipää. Leipä oli ollut tuoretta edellisenä tahi sitä edellisenä päivänä. Se kuitenkin anteeksi annettakoon, muuten lounas oli oikein onnistunut kokonaisuus. Henkilökuntakin oli avuliasta ja ystävällistä.

Tarjolla on tuoretta Etelä-Saimaata usein kappalein, jonka paikasta johtuen toki ymmärtää, ja tämä on mainio lisä lounaspakettiin, jos lehti on aamupalapöydässä jäänyt lukematta.

Voin lämpimästi suositella ainakin tämän ensimmäisen lounaskokemukseni perusteella.

PS. Kuvia en viitsinyt näpsiä itse kokoamastani mahtavasti asetellusta annoksesta. ;)

Täältä voipi kyylätä viikon lounaslistaa:
http://www.ruokapaikka.fi/pressiklubi.php