Taattua tasoa Tassoksessa

Saimme ruokakaupasta pari alennuskuponkia Eekoon ravintoloihin. Katselimme Eekoon ravintolat läpi netissä ja päädyimme illalliselle Tassokseen.

Tassos on luopunut alkusalaattipöydästään. Onhan siitä jo aikaa, mutta yhäkin se on suuri harmituksen aihe. Kreikkalainen kyläsalaattipöytä oli minulle Tassoksen suurimpia houkuttimia.

Tilasin nyt alkuun salaatin, jossa suunnilleen on salaattipöydän ainekset, mutta ei, edes maksamalla 5,70 euroa ei entisen kaltaista alkusalaattielämystä saa aikaan. Nyyh.


Kaikki saamamme sapuska oli kuitenkin hyvää, ruuat tulivat nopeasti, tarjoilija oli ystävällinen ja osaava - ei siis mitään valittamista.

Alkuun tulee nykyään talon puolesta leipää, tsatsikia ja tomaattisalsaa. Oikein maistuvaa.


Mikon alkupala oli mezedes. Artisokan sydämiä, kaalinlehtikääryleitä, tsatsikia yms. nams.


Pääruuaksi päätin ottaa Tassoksen pippuripihvin, koska nettisivujen mukaan Tassos on siitä kuuluisa. Ja toden totta, lienee paras pippuripihvi, jonka olen syönyt. Pippuripihvin helmasyntinä on yleensä liika pippurisuus, tässä annoksessa pippurisuus oli pehmeää, eikä liian päälle käyvää. Liha oli hyvää ja pidin kastikkeesta kovasti. Sanomattakin on selvää, että grillitomaatti toimii aina.
 

Mikko valitsi kausiannoksen, jossa oli ylikypsää nautaa, sorsamakkaraa, punajuurta ja naurista. Oikein kelpo annos tämäkin.

Ja näistä seteistä oli kyllä mahat aivan liian täynnä. Ehkäpä yhdellä yhteisellä alkupalalla, tai alkupalatta, olisi selvinnyt ilman ähkyä.


Ei Tassos ole ollenkaan huono ravintolavalinta Lappeenrannassa. Usein ei tosin käydä, mutta ne kerrat, kun ollaan paikalle eksytty, ei olla suurempia pettymyksiä kohdattu. Ja onhan kreikkalaistyyppinen ravintola kuitenkin vähän jotain erilaista ainaiseen maalaisransakalaiseen peruskeittiöön verrattuna.

Ja vaikka Eekoon ravintola on kyseessä, niin ketjupaikasta ei ihan sanan varsinaisessa merkityksessä ole mielestäni kyse, koska Tassoksia on vain ja ainoastaan tämä yksi. Hyvä Tassos.