Teelusikka Viipurin Karusellissa (Чайная Ложка)


Kun on herännyt lauantai-aamuna kuudelta ja ilman aamupalaa toiminut matkanjohtajana 60-hengen jättibussilliselle pikkujouluväkeä Lappeenrannasta Viipuriin - vieläpä Venäjän rajan takutessa suuren matkustajamäärän takia viivyttäen ylitystä - ei ole enää niin tarkka siitä, missä syö. Kun matkanjohtajalla sitten hetkeksi höllääntyvät suurimmat velvollisuudet matkalaisten tehdessä ostoksiaan Karusellissa, on ruokapaikan valinta helppo; marketin ainoa ”ravintola”, Чайная Ложка (Tshainaja Lozhka, teaspoon, teelusikka).

Ei sillä, etteikö kyseinen mesta ihan hyvä olisi pikaruokalaksi, mutta Viipurissa olisi kyllä tarjolla tasokkaampaakin ravintolaa. Tällä kertaa kuitenkin näin, olosuhteiden pakosta.

Tilasimme lounasannokset, joihin kuului alkusalaatit, keitot, täytetty blini kastikkeella ja ruokajuomana teetä valinnan mukaan. Teelaatuja Tshainaja Lozhkassa onkin mistä valita; valehtelematta varmaan kolmatta kymmenettä eri teetä. Hintaa lounasannokselle tuli karvan alle 3,5 euroa, ei paha.

Blini oli hyvää, erityisesti pidin oman blinini valkosipulikastikkeesta. Pikkuisen olivat meidän blineissämme menneet täytteet sekaisin, mutta molemmille maistui mainiosti. Sienikeitto oli ihan syötävää, samoin punajuurisalaatti. Mutta kyllä se vaan on blinit tämän mestan bravuuri.


Ravintolaketjun kotisivut: http://www.teaspoon.ru/