Varaslähtö kevääseen

Ajelimme lauantaina Hämäläisen puutarhatilalle yrtti- ja taimiostoksille. Tottuneesti marssimme sisään kasvihuoneeseen ja rupesimme ihailemaan viherloistoa sekä valitsemaan mieleisiämme kotiin vietäviksi. Henkilökuntaa ei kasvihuoneessa ollut kissaa lukuun ottamatta paikalla, joten katsoin parhaimmaksi pirauttaa omistajalle.

Omistaja oli parhaillaan kauppa-asioillaan, ja puutarha ei varsinaisesti vielä ollutkaan edes auennut tälle keväälle, vaikka kylteistä olisi voinut muuta päätellä, mutta onneksi omistajan poika oli kotona ja tuli rahastamaan ostoksemme.

Taisimme olla vähän liian innokkaita tänä keväänä, mutta nyt parvekkeellamme on jo amppelissa mansikka, metsämansikka ja tomaatti. Altakasteluruukkuihin olen siirtänyt pari basilikaa ja timjamia, rosmariinin, korianterin, sitruunamelissan, tillin – ja nyt kun ollaan jo toukokuussa, ja puutarhamyymälät virallisesti auki, käymme hakemassa monta muutakin kivaa yrttiä lisää.

Tässä viime syksyn ”yrttiloistoa”: http://tanjan-mausteet.blogspot.fi/2017/09/yrttitarha-omalla-parvekkeella.html eli vähän jo rupsahtaneet viheriäiset, mutta kunhan nyt tämä kevät kunnolla käyntiin lähtee, lupaan kuvia entistä ehommista yrttilöisistä.

Tällä hetkellä parvekkeella sinnittelee kymmenen tapausta, toivottavasti saavat iltapäiväaurinkoa jo heti vaikka huomenna pikkuisen. Shokki on melkoinen, kun kasvihuoneen kuuma, kostea, hikinen +30 vaihtuu parvekkeeseen...

Sähköllä toimiva hiiligrilli sen sijaan ei ollut shokissa, vaan mainiosti onnistuivat vapunpäivän saslikit - ja ihanat tilli, basilika, korianteri ja timjami täydensivät lähes autenttisella marinoinnilla (DIY!) loihditut kaukausialaiset saslikkimaut!

P.S. Hassu aasi otti meidät vastaan tilalla: