ARAKNOFOBIA

Mä pelkään hämähäkkejä. En vain vähän inhoa, vaan pelkään. Pelkään todella. Mun kohdalla suhdetta hämähäkkeihin voi kutsua araknofobiaksi - hämähäkkikammoksi. Mä pelkään kaikenkokoisia hämähäkkejä - niitä pieni millin kokoisia punaisia en ihan hirveästi, mutten mä niistä tykkääkään. Mutta joo, hämähäkin koolla ei ole väliä, ne aiheuttaa mussa paniikinomaisen tunteen. Henki salpautuu, vatsassa muljahtaa... Mä menen ihan hervottomaksi kun kohtaan hämähäkin. Sen tappotoimenpide pitää tehdä jollain mahdollisimman pitkällä ja tukevalla asialla, ettei se vaan pääse hyppäämään sieltä esimerkiksi mun päälle. Mä pelkään hämähäkkejä niin kovasti, että jos näen kirjasta kuvan tai hämähäkin telkkarista.niin sivu tai kanava kääntyy kyllä hyvin nopeasti...

Joskus teininä olin saunassa ja saunan oven yläpuolella päivysti iso musta hämähäkki - ja mä en saanut sitä siitä pois, en sitten millään. Heitin varmaan kolme litraa vettä sen päälle, huusin sille, että "kiltti hämähäkki, mene pois, että minä pääsen täältä saunasta." Ei se mennyt. Se odotti verenhimoinen ilme kasvoillaan sitä, että saa pudottautua niskaani kun saunasta poistun. Mä jouduin olemaan siellä saunassa jonkun aikaa, se oli vanhan talon alakerrassa, eikä kukaan kuullut avunhuutojani. Mun oli pakko selvitä yksin. Saunakuuppa jolla löylyä heitin, oli sellainen kuuppamalli, lyhytvartinen muovinen. Liian lyhyt tappotoimenpiteen suorittamiseen. Mun oli pakko yrittää poistua saunasta. Hivuttauduin oven toista laitaa myöten saunasta pois ja tapoin hämähäkin käyttäen uskomattoman määrän väkivaltaa. Mutta että selvisin hengissä.

No. Me muutettiin viimekesänä ja olin keväällä talvivaatekauden päätteeksi pakannut toppatakkini banaanilaatikkoon ja varastoinut sitä erinäisissä paikoissa. Olin jo aiemmin syksyllä ottanut sieltä vaatteita, mutta tänään tuli sitten tarve toppatakille. Laatikossa oli miehen toppatakki ja mun takki alimmaisena. Otin takkini laatikosta ja laitoin sen suoraan päälleni, koska oltiin lähdössä käymään kaupalla. Vilkaisin "tyhjään" laatikkoon ja takki lensi alle nanosekunnin päältäni pois ja juoksin makuuhuoneesta olohuoneeseen huutaen samalla infernaalisesti. Tai vähemmän infernaalisesti. En muista, koska kokemus oli erittäin traumatisoiva. Tässä kohtaa mun muisti tekee tepposen ja suojaa mua, en siis muista kuinka kovaa juoksi ja huusin. Mutta juoksin ja huusin.

Ja nyt, uskokaa tai älkää. Paniikki monistui, tarttui puolisooni. Onneksi hän oli lähellä, katsoi laatikkoon ja totesi (yllättävän rauhallisesti, koska kertoi jälkikäteen että pelotti oikeasti), että tuotko jotain kättä pitempää. Siis tarkoitti jotain asetta, haravaa, mailaa, hirvikivääriä, jalkajousta...

Ase, jonka puolisolleni rakensin, oli pahvinen talouspaperirullan hylsy. Ja sillä puolisoni kävi puolustamaan mun kunniaa taistelussa Mimmi vastaan Hämähäkki. No. Se oli källi. Se herra hämähäkki oli rakennettu muovista. Ja sen oli muuton pakkausvaiheessa laatikkoon lipsauttanut meidän viikonloppupoika. Ja itseasiassa kun puolisoni oli toipunut järkytyksestä ja dementialtaan kykeni, muisti, että saattoipa hänkin olla källin takana. Hitto, kun itse unohtaa jekut...

Onneksi ei takkia päälle laittaessa kakattanut tai kovasti pissattanut. En ainakaan tunnusta. Että olisi lipsahtanut. Mutta vakava aihe. Oikeasti. Onneksi on sydän ja suonet kunnossa vielä.