Miten matka on muuttanut Mimmin himoja?

Kuva pixabay.com

Mitäpä luulette? Onko Matka muuttanut Mimmiä niin, ettei herkut enää maistu. Sitä toki toivoin, ennen leikkausta, ettei pystyisi enää esimerkiksi makeaa syömään. Onko mieliteot hävinnyt? Sitäkin salaisesti haaveilin... 

No, mä tykkään olla rehellinen. En jaksa jauhaa paskaa sellaisesta arjesta ja juhlasta mitä en todellakaan elä. Ehkä mä tässä, tällä kirjoituksella haluan antaa vinkkiä ja tukea niille ketkä ei elä sitä elämää, että kaikki niin sanottu "temppelille" haitallinen olisi pannassa. Totaalikieltäytyminen on luonnotonta, ihmismielen vastaista, ainakin tässä asiassa. Ehkä mä haluan omalla esimerkilläni viestittää kohtuuden ilosanomaa. Kaikessa. No, mulle kaikessa muussa paitsi liikunnassa :)

Jos mä oon syönyt huonosti tai mä oon väsynyt,mulle tulee "nälkä". Hiilihydraattihimo. Ja mulla se menee ohi syömällä hiilihydraatteja ja usein ottamalla dumpit sen jälkeen. Mä voin välttää tän syömällä säännöllisesti ja varmistamalla sen ettei mulle tule nälkä. Mutta joskus tulee. 

Tekeekö mun mieli suklaata? Tekee, joskus. Tosin suklaa ei onneksi maistu mun suussa enää samalta kuin joskus aiemmin. Ja tiedän, että dumppaan jos syön sitä liikaa. Semmoinen Jimin kokoinen patukka on just passeli. Viemään sen himon ja sen kanssa tulee toimeen. Mulla on töissä kaapissa kokoajan suklaalevy. Valkosuklaata ja aina silloin tällöin käyn sieltä kaffen kanssa nautittavaksi puoli palaa... ja se riittää...

Tekeekö mun mieli karkkia? Tekee ja syön. Lakritsi ja salmiakki ei dumppaa. Irttareita ostan yleensä 12 erilaista. En niin että kauhalliset kahtatoista erilaista vaan 12 irtokarkkia ja kaikki pitää olla erilaisia. Näistä riittää yleensä noin kolmeen herkuttelukertaan. Eli 4 karkkia kerralla. Jos kaikki 12 syön kerralla niin varmat dumpit. 

Sipsit? Joo, suolaista tekee mieli. Ja muutaman uskalla syödä. Juustonaksut, mun entiset parhaat kaverit ei oo enää mun kavereita. Jo parista desistä saan niin pahan olon, että oksentaisin jos pystyisin. Popparit on ihan jees, mutten niitäkään paljoa. Juureslastujakin voi syödä vähän. Pitäis kokeilla lehtikaalisipsejä. Laitan ohjeen sitten tänne jos niistä tulee hyviä. Mun "suolainen" herkku, jota mulla on kaapissa kokoajan on kevyesti suolatut riisikakut... Suola ja suutuntuma...

Hiilihapotetut juomat. Kyllä. Mielellään. Ilman sokeria. Ja joo, en juo niitä niin montaa litraa päivässä, että kärsisin myrkytysoireista aspartaamin saannin takia. Ja kyllä, tulen toimeen ilmankin. Juuri avattu Pepsi Max suoraan tölkistä juotuna röyhtäyttää - olen kärsivällinen ja kaadan sen lasiin :)   

Jäätelö. Ennemminkin mehujäät. Jäätelö, riippuen siitä mitä se on dumppaa herkästi ja ne on yleensä liian isoja... Mutta mehujäät on mun juttu. Joskus vaan tekee mieli makeaa, kylmää ja raikasta. Siihen on mun vastaus mehujää. 

Pullat ja leivokset. Jos meillä kotona joku leipoo esimerkiksi pannaria tai pullaa. Joo, maistan. Pannaria pieni pala, mutten pysty syömään sitä enää valtavalla hillokerroksella sellaista 1/6 pellillistä (tai siis totta puhuakseni parhaimpina vuosina pystyin syömään puolikkaan pellillisen pannari illan aikana). Pullastakin otan vain pienen palan. Mielellään julkisissa kahvituksissa loisin jonkun toisen pullalla, koska en viitsi ottaa kokonaista ja jättää sitä sitten syömättä. 

Elämä on valintoja, enkä usko että nämä valinnat mua kaatavat tai tekevät minusta syömishäiriöisen. Ennemminkin se, että totaalikieltäysin jostain - tekisi minusta sellaisen. Mun mielestä jos pystyt kohtuudella syömään herkkuja on tervettä. Siis jos pystyt. Kaikki leikatut ei pysty. 

Se ened-ruokavalio, 9 viikon dieetti, joka on Käypä hoito -suositusten mukainen keino lihavuuden hoidossa ja sairaanhoitopiiristä riippuen pakollinen askel tässä lihavuusleikkaussysteemissä - ei sovi kenellekkään. Se on sairas. Se on sekoitus epätoivoa, onnistumista, supersankarifiilistä, euforiaa, masennusta, epätoivoa, onnistumista, yhteenkuuluvuutta, paremmuuden tunnetta, kilpailua, epäonnistumista. Siitä voi käydä lukemassa mun aiemmista blogikirjoituksista...  http://starbox.fi/matkakohtiuuttaminaa/lahtotilanne-1017-kg

Sille neljän viikon enedille, joka juuri ennen leikkausta, on selkeät lääketieteelliset perusteet. Tuolle 9-viikkoiselle ei. 

Viimeisenä synnintunnustuksena. Mä en ole juurikaan harrastanut liikuntaa. Mä rakastin liikkua. 2016 kesällä se kuului mulle. Se oli osa mua. Se oli tavoitteellista, mä saavutin tuloksia. Ja sitten mä sairastuin. 4 kuukauden flunssaan. Jäi säännöllinen salillakäynti. Jäi vesijumpat. Jäi lenkit. Jäi kotitreenit. Jäi kivat uusien lajien kokeilut puolison kanssa. Sykemittari odottaa tunnollisesti laatikossaan, jumppamatto käärittynä kaapissa, kahvakuula, joka edellisessä asunnossa viimeisenä tehtävänään toimitti ovistopparin virkaa on nostettu nyt kaappiin, ettei mulle vaan tulis paha mieli sen näkemisestä. Koirat katsoo kaihoten (tai siis Sulo, Juice ei tykkää kävelemisestä) tienhaaroja, mistä ennen jatkettiin matkaa uusiin seikkailuihin ja uusiin hajuihin, nyt mä sanon niille, että mennään pojat kotiin.  

Mä oon yrittänyt miettiä tapaa, millä saisin edes jotakin takaisin. En keksi. Sohva ja Game of Thrones kuulostaa mukavammalta.

Jos kuulut kastiin joka syö rahkansa kyykyssä. Feel free, jos se sopii sulle. Mulle se ei sovi. Mä haluan jatkaa elämää.