I want my boobies back! – ja muita kertomuksia lihavuusleikkauksen jälkeisestä elämästä

Mietit, kannattaako tätä viimeistä palaa haukata ja juoda päälle jotain? Koska janottaa. Kymmenen minuutin päästä tiedät. Ei olisi kannattanut. Etova olo valtaa kropan, oksettaa, hiottaa, pumppu hakkaa. Pakko käydä oksentamassa. Yökit tyhjää – laihoin tuloksin. Pakko päästä pitkälleen – olo on karmea. Tämän on tehnyt mulle lohi, suklaa, kauraleipä, karkit, maksalaatikko (tässähän tulee nyt tunnustuksia). Eli joo, dumpingoireet. Kamalat, mutta opettavat elämään oikeammin. Kerran otat dumpit jostain – niin sitä tulee sitten vältettyä ihan luonnostaan. Niin ja kun muut oireet menevät ohi – alkaa pissattamaan ihan infernaalisesti vaikka et olisi edes juonut riittävästi.

Jumittaako? Kyllä. Nouseeko paino? Kyllä. Ainakaan minulla painon lasku leikkauksen jälkeen ei ole ollut lineaarista. Se on pudonnut mielestäni hitaasti ja jumittelee aina. Se saattaa parikin viikkoa pyöriä jossain ja sitten humpsahtaa alaspäin. Ehkä vaa’alla ei kannattaisi käydä ainakaan ihan joka päivä??? Ja hormoonitoiminta vaikuttaa painoon. Paino rimpuilee ylöspäin aina ennen kuukautisia.

Mistä on tarvinnut luopua? Ei oikeastaan mistään minulle tärkeästä. Pystyn syömään salaattia, juomaan hiilihapotettuja juomia. Voin syödä pieniä määriä makeisia (alle 10 kpl kerralla). Tomaatteja ei tarvii kuoria, voin syödä puolukkaa… liian raaka kukkakaali ei sovi mun vatsalle, ja mielipidelääkkeet piti vaihtaa – koska aiempi lääke imeytyi liian nopeasti ja vaikutti metrisen halon tavoin päähän…

Allit? Mun alleilla pääsee kohta lentoon ja olen kehittänyt myös jallit eli jalka-allit. Massun roikot tuntuu hassuilta varsinkin, kun uimahallissa veden alla kokeilee… Myös mun bebander on alkanut osoittaa samankaltaisia oireita.

Ulottuvuus? Kyllä – saan leikattua itse varpaan kynnet ja hmm… sanotaanko nyt näin, että intiimi kanssakäyminen puolison kanssa on monipuolistunut…

Hiukset. Hiukset. Hiukset. Ja hiukset. Aamuisin lavuaarissa kohtaan lohduttoman näyn. Hiuksia. Hiuksia harjassa. Hiuksia vaatteissa. Hiuksia käsissä. Kohta niitä on kaikkialla muualla kuin päässä.

Mutta miksi, oi miksi se laihtuminen tapahtuu ensisijaisesti rinnoista? Kupit jäävät jatkuvalla syötöllä aina vaan tyhjemmiksi ja tyhjemmiksi. Tissit on kohta sellaiset tyhjät nahkapussit… Onneksi ne ei lähtiessä olleet valtavat – eli niiden roikkuminen tulee parhaimmillaankin jäämään navan seudun yläpuolelle. Anyway, I want my boobies back!

Ihaninta tässä projektissa tähän mennessä on ollut se, että vaatekoko pienenee. Se on myöskin kallista. Sormukset lentelee sormista – ei tarkoituksella eikä riitojen päätteeksi, vaan siksi että sormet on pienemmät. Puoliso jo ehdotti pysyvämpää ratkaisua – isketään nimettömän nivelet turvoksiin niin ei tipu sormukset.

Kamalinta tässä on se, että mä palelen jatkuvasti. Mun käsiä paleltaa ja varpaita paleltaa. Nukun kahden peiton alla ja iltaisin kuljen mielellään villasukat jalassa. Olisipa meillä oma sauna…

Paino on leikkausaamusta tippunut 15 kiloa. Painoindeksi oli pahimmillaan noin 48, nyt se on 35. Olen edelleen lihava - merkittävästi ja vaikeasti lihavan rajalla. Tuo bmi 48 siis silloin kun olin isoimmillani ei leikkausaamu eikä edes enen aloitus…

Ei oo ollut helppoa ihan joka hetki, mutta en myöskään kadu leikkausta. Ihana tunne, kun voit tiiätkö nostaa jalan toisen polven päälle ja se kestää siinä pitämättä… Vielä tuo puoliso ei jaksa minua sänkyyn kantaa, mutta nostaa se jo minut jaksaa…