Kun uudesta tuli normaali - viimeinen postaus tämän matkan osalta

Mä oon viimeksi kirjoittanut helmikuussa. Koska ei ole mitään uutta kerrottavaa. Kerron tässä viimeisessä postauksessa havaintoja matkan varrelta. 

Ihan ensinnäkin, lähtö matkalle kohti uutta minää kannatti. Pudotettuja kiloja on leikkausaamusta 22, kahden vuoden takaisesta ensimmäisestä ene-dieetistä 27, kaikenkaikkiaan siitä, mistä alun perin lähdin veikkaisin, että yli 30. En tiedä ihan tarkalleen. Ekan ene-dieetin alussa painoindeksi oli reilu 43 - sairaalloisen lihava. Painoindeksi on nyt reilu 31 - olen edelleenkin merkittävästi lihava. Painoindeksin mukaan. Normaalipainon ylärajaan olisi reilu 15 kiloa vielä matkaa. 

Lihavuusleikkauksen positiiviset terveysvaikutukset on saavutettu jo nyt. Paastosokeri oli viime mittauksessa 5,3, pahimmillaan se oli 9, huhtikuussa 2014. Silloin aloitettiin diabeteslääkitys - joka lopetttiin leikkausta edeltävän ene-dieetin aikana. Kokonaiskolesteroli on sallituissa rajoissa (myös hyvät ja huonot) eli 4,2, toukokuussa 2015 se oli pahimmillaan 5,9. Maksa-arvo (alaniiniaminotransferaas) oli hippeimmillään marraskuussa 2013 125, nyt 23. Olen lopettanut minun kohdallani lihavuudesta johtuneiden sairauksien lääkityksistä sekä kolesterolilääkkeen että diabeteslääkeen. Lisäksi särkylääkkeiden käyttö on tipahtanut ehkä neljännekseen siitä mitä se pahimmillaan tules-vaivojen takia oli. Vaivat ei varsinaisesti ole hävinneet minnekään. Ne on ehkä lievittyneet - koska liikkuminen on helpompaa ja mielekkäämpää nykyisin. Verenpainelääke oli tauolla, mutta se jouduttiin ottamaan takaisin ja vaihtamaan nopeasta laihtumisesta johtuneen valkosormisuuden hoitoon sopivaksi. 

Mun ei ole tarvinnut luopua oikeastaan mistään tietystä ruoasta. Määrät on vaan pienempiä. 

Se mikä tässä on ollut kaikista raskainta kantaa on ollut se, että joidenkin silmissä olen ainoastaan se 1/4 mikä minusta on hävinnyt. 

Omaa kroppaa täytyy opetella rakastamaan toisella tavalla. Huumorilla. On todettava se fakta, että mulla ei ole jäljellä enää tissejä - on vaan sellaset surulliset jutskat tuossa vähän navan yläpuolella. Kohtalaisen hyvin voi kanssakulkijoita huijata pushup-rintaliivejä käyttämällä.

Perä roikkuu. Mulla on itseasiassa kolme persettä. Kaksi on tuossa etupuolella. 

Jos juoksen hameen kanssa. Se läpse mikä kuuluu - kuuluu miun jaloista. 

Jos heilautan paljaita käsivarsia - ne pysähtyvät parin minuutin päästä. 

Elämälle kiitos puolisosta. Joka hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Olisi jäätävää olla sinkku tällähetkellä. 

Tämä on mun viimeinen postaus tähän blogiin. En ole varsinaisesti enää matkalla minnekään vaan elän. Matkasta muotoutui uusi normaali. Paino voi olla että vielä tippuu, jos ei - niin ei - kunhan ei nouse. Blogi poistunee tästä portaalista kesän aikana. Kiitos sinulle, matkakumppanille.