Leikkauspäätös tehty ja leikkauspäivä tiedossa!

Pitkä tovi on vierähtänyt kirjoittamatta mutta hitosti on ehtinyt tapahtumaan tässä välissä. 

Pelon sekaisin tuntein 17.3 puolisoni tukemana ajeltiin lumiseen Joensuuhun tapaamaan kirurgia. Olin ihan pähkinöinä ja aivan varma siitä, ettei leikkuupäätöstä heru, koska en ollut tässä välissä onnistunut tiputtamaan sitä vaadittavaa 5-10% painostani... 

Kirurgi otti vastaan ja juteltiin. Kyseli paljonko olen isoimillani painanut ja vastasin, että 110 kilon kohdalla hyppäsin vaa'an kyydistä pois. Ja nyt painan aika tasan 100. Viimekeväänä enedieetin jälkeen noin 90 kg. Sitten se käski näyttää mahaa - eikä mua yhtään hävettänyt sitä esitellä. Sitten se laittoi pötköttämään ja katteli ja paineli. Totesi, että kaikki edellytykset leikkaukselle on kunnossa ja ettei mitään esteitä ole ja että todennäköisesti hyödyn leikkauksesta. 

No, seuraava kysymys tulikin sitten siitä, että milloin leikataan... joko toukokuussa tai elo-syyskuussa. Kesällä ei tehdä leikkauksia. Ja, että nyt pitäisi agressiivisesti tiputtaa painoa, sillä mitä pienempi olen leikkaukseen mennessä sitä turvallisempi leikkaus on. Ja, että ennen leikkausta on se ene-dieetti. Sitten kävin labroissa ja ekg:ssä. Ja sitten kotiin odottelemaan leikkauspäivää.  

No, vaakakupissa toukokuun leikkauspäivä ja elokuun leikkauspäivä. Toukokuussa jos leikattais niin ei tarviis olla koulusta pois ja koska meidän kokemusasiantuntijakoulutus järjestetään syksyllä, niin sitä pitäisi siirtää jos leikkaus olisi vasta elokuussa. Ja no, ehkä myös se, että ei minusta ole agressiivisesti laihduttamaan montaa kuukautta...

Soitin ensimmäisen kerran hoidonvaraajalle, jolle leikkausajankohtatoiveita kerrotaan - jo kotimatkalla. Toisen kerran soitin seuraavalla viikolla. Kinkkinen tilanne. Toukokuussa vain yksi leikkauspäivä ja jonossa mua ennen on kaksi ihmistä, että niidenkin toiveet pitää tietty ottaa huomioon. 

*jäätävää odotusta*

Eilen aamupäivällä soi puhelin, numero oli 013-alkuinen eli se tuli Joensuun suunnalta. APUA! Uskallanko vastata. Hoidon varaaja siellä soitteli. "Toiveesi on kuultu", sanoi iloinen ääni puhelimen toisessa päässä. 

Mitämitämitämitämitämitämitä????

En meinannut osata lopettaa puhelua ollenkaan. Olin onnesta ja jännityksestä ihan sekaisin. Minut leikataan toukokuussa. Leikkauspäivä on maanantai 8.5. Mun pitää olla sairaalassa jo sunnuntai-iltana joten pääsen armaan puolisoni kyydillä sinne. Ei tarvii yrittääkkään julkisilla. 

Hypin kotona yläpystyä ja soitin kaikki tärkeimmät läpi. ENE-tiuskisdieetti pitää aloittaa jo ensiviikolla. Ja joo, onneksi on ammattilaiset apuna. Jos olisin ominpäin lähtenyt niin olisin aloittanut niin sanotusti kertarytinällä. En muistanut lainkaan, että ne pitää ajaa pikkuhiljaa sisään. Eli ensi viikko kevennetään. 

Tänä viikonloppuna olen viettänyt herkkujen hautajaisia. Pienimuotoisesti. Omar-munkkeja jää ikävä. Ehkä. Tai en tiedä, ärsyttää olla sokerikoukussa - koska se, samalla lailla kuin muutkin koukuttavat aineet - määrittelee elämää ja elämistä aikalailla. Ja se on oikeasti ärsyttävää. 

Ihanaa ajatella, että mun lempimekko saattaa jo kesän lopulla mahtua mun päälle. Pitkästä aikaa. Se on viimeksi mahtunut mulle mun siskontytön lakkiaisissa, siskontyttö muistanee paremmin vuoden, mä en muista. Jospas pukisin sen päälleni toisen siskontytön rippijuhliin tai sitten saan ostaa ihan uusia mekkoja - kirpputorilta - koska vihdoin ja viimein sellaiset vaatteet sitten mahtuu myös mun päälle. 

No, kaapissa on nyt ensi maanantaita varten varattuna Nutrilettin mansikkapirtelöä, suklaapirtelöä, banaani-caramelpirtelöä ja kasviskeittoa (pikkusiskon vastusteluista huolimatta). Eikä mua okseta ajatus niistä ollenkaan. Päinvastoin. Tulta päin. Ja tätä tuulimyllyä vastaan! 

Tästä lähdetään: