Punnituspäivä

On se jännä tunne, kun heti kun aamulla silmänsä auki saa, niin pitää olla menemässä ja tekemässä. Rinnallakulkijoita moinen hirvittää, kun ovat tottuneet hieman hitaampaan minään... Siis käytännössä pysähtyneeseen minään. Heti piti päästä ulos lenkille ja nyt lasten kanssa pulkkamäkeen. Normisti, tässä kohtaa vetäisin päikkäreitä, mutta ei. Ei kiinnosta.

tornis.jpg

Mitä lähemmäs (kello on nyt vähän yli kaksi) punnitus tulee, sitä enemmän on perhosia vatsassa. En tiedä, huumori on se, millä minä olen mennyt yli joskus isoistakin montuista ja kanjoneista... niin ei sitä puutu nyttenkään... Puoliso aina kotiin tullessaan huikkaa, että mitäs kuikelo tai laiheliini, vaikkei tässä vielä mitään pienen kaliiperin neitokaisia ollakkaan. Jotakuta se voisi ärsyttää, mutta miä tykkään... Olen taas niin rakkautta tulvillaan, että oikein tuntuu että räjähdän. Niin, räjähtämisestä tuli mieleen yksi tunne, mitä en ole tuntenut pitkään aikaan, ja mikä on itseasiassa aika epämiellyttävä tunne: ähky, siis se tunne kun on syönyt liikaa. Oikeastaan aika ihanaa kun ei ole tarvinnut sitä tuntea.

Mulla on tulossa kahvivieraita tällä viikolla... mitähän laittais pöytään vai vihanneksia? Kai tuolla pakkasessa on pullaa ja lapsille jotain jäätelöä... No, nyt keskityn syömiseen. Ja sitten lähden ryhmään ja P U N N I T S E M A A N itseni.

P E L O T T A A !

Nyt taas kotona. En tiedä, toi ryhmä on ihan jees, mutta välillä mulla meinaa palaa hermo siellä kun jotkut (joku) vaan puhuu ja puhuu ja puhuu... puhuisi edes asiasta, mutta kun jampattaa asian vierestä ihan kokoajan...

No, anyway. Vaaka näytti siis todellakin alle 100 kiloa. Se näytti tasan 98. Tänään on ollut ruoka ärsyttävän paljon mielessä. Pitsa ja hampurilaiset. Ranskalaiset. Tuli ryhmästä myöskin kotitehtävä, pitää miettiä omaan painoon vaikuttavia tekijöitä... no, ainakin se, etten kulje työmatkoja pyörällä tai kävellen, tykkään makeasta, tykkään syödä ulkona, kasviksia on tullut käytettyä ihan liian vähän, illalla telkkaria katsoessa on tullut syötyä välipaloja.

Mulla on kylmä, ihan hiton kylmä. Sormet ja nenä on ihan jäässä. Kotona pitää kaivella villasukat jalkaan aina iltaisin ja nykyään nukun oman peittoni ja viltin alla. Ja joka yö on tullut yksi vakioreissu veskiin tuossa kahden aikaan...

En tiedä, joku asia ärsyttää nyt. En ihan tarkkaan tiedä mikä. Sekö, että salaa toivoin (hyvä toivoa salaa ja kirjoittaa siitä tänne blogiin), että painoa olisi lähtenyt enemmän. Ja mikä olisi ollut sitten riittävästi? Nyt tuntuu sille, että ärsytyskynnys on todella matala... en montaa poikkipuolista sanaa kuuntele, tai ärsyttävää kommenttia keneltäkään. Aika räjähdysaltis maaperä. Mitähän tekisin jos räjähtäisin. No, varmaan lähtisin purkamaan ärsytyksen poikien kanssa tuonne ulos... Nyt työstän ajatusta salille lähdöstä lauantaina. Jos vain saan tuon puolison mukaan. Yksin en lähde. En halua. No, tämä tästä. Ei tee mieli syödäkään mitään...