R.I.P. Omar-munkki

Pakko summata vähän ajatuksia toisen päivän iltana. Oon nyt toista päivää kevennetyllä, eli olen korvannut osan päivän aterioista Nutrilett-ateriakorvikkeilla. 

Eilen söin

  • aamiaiseksi banaani-caramel-pirtelön
  • lounaaksi omatekemää kasvissosekeittoa, raejuustoa ja salaattia
  • välipalaksi mansikkapirtelö
  • kotipalaksi joitakin siivuja kalkkunaleikkelettä suoraan jääkaapista paketista
  • päivälliseksi kasvissosekeittoa
  • iltapalaksi kaksi paahtoleipää metulla ja juustolla
  • päivän aikana reilu litra vettä ja saman verran pepsi-maxia, muutama kuppi kahvia

Tänään

  • aamiaiseksi suklaapirtelö
  • lounaaksi kasviskeitto-ateriakorvike, salaattia ja kalkkunaleikkelettä
  • välipalaksi mansikkapirtelö ja keittokinkkua
  • kotipalaksi keittokinkkua
  • päivälliseksi itsetehtyä jauhelihakeittoa (vain vähän perunaa) puolikas ruispala keittokinkulla
  • iltapalaksi siemensämpylä keittokinkulla ja runsailla vihanneksilla
  • päivän aikana reilu litra vettä ja runsaasti pepsi-maxia, muutama kuppi kahvia

Mitä olen huomannut itsessäni? No, palelun ainakin. Eli kevät tulee ja aurinko paistaa - Mimmi vetää villapaitaa päälle ja pipon syvemmälle päähän. Energisyys - olen huomattavasti energisempi ja jaksavampi kuin normaalisti. Tämä johtuu todennäköisesti sokerin puutteesta. Vielä ei koske päähän enkä ole omasta mielestäni ollut edes tavanomaista kiukkuisempi. 

Olen analysoinut tässä muutaman päivän ajan kiukkuani, joka kasvoi, eskaloitui ja saavutti kulminaatiopisteen (en tiedä mitä noi tarkoittaa mut kuulostaa hienolta) lauantai-iltana saunassa. Olin kasvatellut käyrää koko päivän ja illalla saunaan mennessä mulla oli otsassa jo aika mojova sellainen (anteeksi törkeä kielenkäyttö). Joku, todennäköisesti asiantilaan täysin viaton puolisoni, sanoi jotain mielestäni väärää saunassa tai saunaan mennessä. Olin kaksi minuuttia saunassa, peseydyin ja lähdin dramaattisesti kävelemään saunasta ja jätin muut lauman jäsenet saunomaan. Tulin sisälle ja istuin täysin lamaantuneena keittiönpöydän ääressä ja hivuttelin itseäni musiikin avulla itkun partaille. 

Loppulauma tuli saunasta aikanaan ja kukin paineli omille hommilleen - kuka minnekin. Puolisoni tuli viereeni keittiönpöydän ääreen, katseli minua hetken, halasi - ja silloin se pääsi. Itku. Itkin niinkuin pienet lapset ja takerruin puolisooni kuin hukkuva oljenkorteen. "Sua taitaa pelottaa se leikkaus ja tuo tuleva ene-dieetti?". "Nii-in", sain vastattua ja jatkoin itkemistä turvallista peruskalliotani vasten. Helpotti. Saan pelätä. Ja surra. Luopumista.

Omar-munkkien hautajaisia vietettiin vielä sunnuntainakin.