So far so good - 261 päivää elämää uuden mahan kanssa

Vasemmalla kuva tammikuu 2018, oikealla huhtikuu 2017

Mikä leikkaus sinulle on tehty?

Minulle tehtiin vatsalaukun ohitusleikkaus, gastric by-pass toukokuussa 2017, 261 päivää sitten.

Miten päädyit leikkaukseen?

Mulla todettiin diabetes keväällä 2014 ja silloin työterveyslääkärini väläytti lihavuusleikkauskorttia. Sain diabeteslääkityksen lisäksi aika pian lääkityksen korkeaan kolesteroliin ja korkeaan verenpaineeseen. Maksa-arvot oli päin peppua. Mulla on oikeassa lonkassa kuluma. Siitä se ajatus sitten lähti. Mä olen yrittänyt aloittaa laihduttamisen tän vajaan 40 vuoden aikana lukemattomia kertoja, mutta jostain syystä en ole siinä onnistunut. Mä oon ollut orientoitunut terveellisempään ruokavalioon ja varsin tietoinen siitä oikeasta tavasta - mutta en vain ole onnistunut. Lisäksi jos olenkin onnistunut pudottamaan joitakin kiloja - ovat ne aina kivunneet takaisin mielellään korkojen kera. 

Kuinka pitkä leikkausta edeltävä prosessi oli ja mitä siihen kuului?

Mun lähete työterveydestä sisätautien polille lähti varmaankin joskus syksyllä 2015. Silloin joulukuussa 2015 oli ensimmäiset ravitsemusterapiakäynnit jolloin alkoi hahmottua se, mitä prosessiin kuuluu. Käypä hoito -suositusten mukaan leikkaus on lihavuuden viimeinen hoitokeino ja sitä ennen on oltava todistettavasti epäonnistuneita laihdutusyrityksiä takana. Mun painoindeksi oli tuolloin 44, paino 102,2.

Koska mulla ei ollut todisteita laihdutusyrityksistä miut laitettiin kevättalvella 2016 alkavaan ENED-ryhmään eli 8 viikon erittäin niukkaenergiselle dieetille. Käytännössä 800 kcal päivässä = 5 pussia Nutrilettia ja 500 g kasviksia. Ryhmä loppui huhtikuulla ja sain pudotettua painoa 92,5 kiloon eli  9,5%, BMI oli 40. Tässä vaiheessa lähete lihavuusleikkausarvioon nytkähti eteenpäin.

Syksyllä 2016 multa otettiin keuhkokuvat ja spirometriset tutkimukset, ultrattiin ylävatsa ja tehtiin gastroskopia eli vatsalaukun tähystys eli kävin nielaisemassa sen letkun. Tässä vaiheessa mun paino oli noussut jokusen kilon. Marraskuussa olin käynyt psykiatrin konsultaatiossa jossa ei todettu estettä leikkaukselle. Ainoaksi esteeksi leikkaukselle meinasi muodostua se, että paino oli noussut takaisin 100 kiloon.

Lähete meni kaikesta huolimatta Joensuuhun joulukuussa ja maaliskuussa 2017 mulla oli leikkausarvio siellä. Vaikka paino oli noussut takaisin 100 kiloon, minut asetettiin leikkausjonoon. Multa otettiin labrat,keuhkokuvat ja spirometriajutut uusiks ja jäin odottelemaan leikkausaikaa. 

Sain leikkausajan tietooni maaliskuun loppupuolella. Huhtikuun tokalla viikolla alkaisi 4 viikon leikkausta edeltävä ENED ja minut leikattaisiin 8.5.2017. Sen viimeisen enen aikana sain painoa tippumaan muutaman kilon. Leikkausaamuna painoa oli 97 kiloa.  

Mitä on muuttunut leikkauksen jälkeen?

No, ihan ensiksi. Mun ei ole tarvinnut luopua juurikaan mistään. Ainoastaan määrät ovat pienempiä. Huomattavasti pienempiä. 

Positiiviset terveysvaikutukset tuli aika nopeasti. Diabeteslääkityksen olen lääkärin määräyksestä lopettanut melkein heti leikkauksen jälkeen kesäkuussa. Samoin kolesterolilääkityksen. Myös verenpainelääkkeen lopetin, mutta sen jouduin ottamaan takaisin muutama viikko sitten. Mun maksa-arvot vaikkapa se alat-arvo oli joulukuussa 2017 21U/l - silloin 2014 keväällä kun diabetes diagnosoitiin se arvo oli 110U/l. Glukoosi oli silloin 9mmol/l - nyt se oli 5,9mmol/l. 

Mun paino oli pahimillaan yli 110 eli silloin BMI vähintään 47. Mun paino on nyt 77 kiloa - BMI on nyt 33.

Lonkka on edelleen kipeä JOS EN LIIKU! Mutta mäpäs jaksan nyt liikkua - ja se on jopa ihan hauskaa. Mulle tulee siitä hyvä mieli. Ja jos liikun ja saan nivelnesteet lonkassa liikkeelle - se ei ole niin innokas särkemään esimerkiksi yöllä. 

Mä en lähtenyt tähän prosessiin esteettisistä syistä vaan siksi, että saisin lisää elinvuosia itselleni - mutta onhan se tunnustettava - että jokainen positiivinen kommentti mun pienentymisestä tuntuu ihan perkeleen hyvältä. Mä väitän, että mun itsetunto on noussut tän prosessin aikana ihan hitosti. 

Mikä sua pelottaa?

Tää on niin henkilökohtainen kysymys, että tähän en halua vastata. Sanotaanko nyt näin, että toivon, että mun läheiset kestää tässä muutoksessa mukana. Ja toivon, etten itse muutu sisäisesti ainakaan huonompaan suuntaan. Paljon puhutaan siitä, että parisuhteet eivät kestä tätä leikkausta. Onneksi me mun puolison kanssa tunnistetaan tämä riski ja ollaan puhuttu siitä. Ehkä lähtökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että liitossa pitää jo lähdössä olla jotain mätää jos se ei tätä kestä. Meidän yhteiselo tietyillä osa-alueilla on itseasiassa tämän leikkauksen myötä...hmm... virkistynyt ja sanotaanko nyt näin, että olemme oppineet toisistamme uusia asioita ja leikkaus sen myötä laihtuminen antaa uusia näkökulmia asioihin...Ja koska mun puoliso on väkivahva timanttimies - mun toive syliin kaappaamisesta ja sänkyyn kantamisesta on jo lähellä toteutua. Se jaksaa jo nostaa mut ihan tuosta noin vaan...

Ketä haluaisit kiittää? 

No, mun läheiset on jaksaneet kaikki tän projektin tosi hyvin. Ilman heidän tsemppaustaan en olisi ehkä aina jaksanut.

Mun tytär jaksaa omista murheistaan huolimatta veistellä huumoria tilanteissa, joissa minulta meinaa huumori loppua. Itsensä ja ne kaikki roikkuvat paikat - niitä on helpompi sietää ja niille on helpompi nauraa yhdessä. Ja jos mulle tulee dumpit niin saan olla rauhassa eikä mua silloin kimputeta. Tai jos hypot meinaa iskeä huonon syömisen takia - niin apuja tulee.

Ja sit mun esimies. Se, ettei työpaikalla tarvinnut kertaakaan jännittää syömistä tai leikkauksen jälkeen syömisten jälkeisiä pahoja oloja vaan sai toimia niiden mukaan. Silloin ekan ENEN aikana meillä jopa järjesteltiin olosuhteita niin, että mun syöminen olisi helpompaa työpäivän lomassa ja saisin suorittaa sen kaikessa rauhassa poissa uteliaiden katseiden alta. Se ei aina oikein edes tajua, miten paljon se on mua tämän projektin aikana henkisesti auttanut. 

No sit se, joka joutuu katselemaan näitä roikkuvia paikkoja ja rakastaa mua niistä huolimatta. Ihminen, joka saunassa huudahtaa, että ei jumalauta! sun jenkkakahvat häviää - mistä mä nyt pidän kiinni? 

Mitä haluaisit sanoa leikkausta harkitsevalle?

Go for it! Mulla on ollut pahoja oloja. Ja kaikissa leikkauksissa on riskinsä. Mutta mä lähtisin tähän uusiks ihan milloin vaan. Inhottavimpia juttuja on olleet ENED-kuurit, leikkauksen jälkeinen opiaattioksuolo ja dumping-oireet. Dumping-oireita oppii välttämään. Mutta se, kun saa ostaa ihmiskaupasta kivannäköisiä vaatteita. Tai että kirppariltakin saa sopivia. Ja tää olo. Sekä pään sisällä että kropassa. Tätä energiaa en vaihtaisi mihinkään.