"Hei taivaanraapija, ootko nähnyt miestä koskaan rohkeempaa?"

Hei taivaanraapija, ootko nähnyt miestä koskaan rohkeempaa? Näin lauletaan Kari Pyrhösen Taivaanraapija-kappaleessa ensi kesänä Hamina Bastionissa. Laulaja-lauluntekijä Pyrhönen sai innostuksen laulun tekemiseen kymmenisen vuotta sitten luettuaan Antti Tuurin romaanin Taivaanraapijat. Haminalainen Jalle Niemelä puolestaan innostui Pyrhösen kappaleesta niin, että päätti tehdä kokonaisen musikaalin samasta tarinasta.

Taivaanraapijat kertoo nuoren kauhavalaisen Jussi Ketolan seikkailusta New Yorkiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuolloin Suomesta lähti Amerikkaan lukuisia miehiä rakentamaan pilvenpiirtäjiä eli taivaanraapijoita (engl. skyscraper). Pilvenpiirtäjäksi sanotaan rakennusta, joka on vähintään sata metriä korkea. 

Voisi ajatella, että taivaanraapija tarkoittaisi henkilöä, joka tavoittelee elämäänsä jotakin todella suurta, jopa mahdotonta. Näin ei ollut Jussi Ketolan ja kaltaistensa laita. Suomessa elettiin sortokausien aikaa ja elanto oli otettava mistä sen sai. Jussi Ketola lähti New Yorkiin rakentamaan ensin maanalaista, mutta päätyi ihan toisaalle, paikkaan, johon nykyihminen tuskin kiipeäisi. 

 


Työturvallisuuteen kiinnitetään nykyisin paljon huomiota työpaikoilla. Toisin oli tuolloin, kun taivaanraapijoita rakennettiin. Ne rakennettiin teräsrunkoisina niin, että valmiiksi mitoitetut ja rei´itetyt palkit nostettiin ylös rakennettavaan kerrokseen raanalla eli nosturilla. Kerrosta alempana seppä kuumensi pultteja ja heitti ne ylös. Pultit sieppasi sankoon sieppari eli kätseri.

Miehet istuivat ja työskentelivät palkeilla monen sadan jalan, kuten siihen aikaan sanottiin, (1 jalka = noin 30 cm) korkeudessa ilman minkäänlaisia turvavarusteita. Hurjaa hommaa on ollut. Vaikea edes ymmärtää, miten tämä on ollut mahdollista. 
 


Seppälä tuli ja laittoi tulen ahjoonsa. Me nousimme ylemmille palkeille ja rupesimme takomaan niittejä. Kaikki tuulituet oli jo nostettu paikoille ja pultattu kiinni. Kuljimme kahdessa parissa ja taoimme niitit paikoilleen kiinni sitä mukaa, kun Seppälä niitä ahjolta sieppareille nakkeli. Kahden ilmakäyttöisen rivettikäyttöisen pyssyn meteli ja kompressorin ulina ja pauke oli niin kova, ettei omia ajatuksiaankaan kuullut metelin yli. 

Antti Tuuri: Taivaanraapijat

 

 

Olle Tepponen esittää musikaalissa Jussi Ketolaa, Piia Jussila Christinaa. Kuva Olli Lääti.


Taivaanraapijoiden rakentajat asuivat New Yorkissa ns. poikataloissa. Ne olivat vuokrataloja, joissa vuokraemäntä valmisti asukkailleen myös ruokaa. Näin syntyi yhteisöllisyyttä ja päästiin vaihtamaan kuulumisia työpäivän jälkeen. Yhteisöllisyys oli suomalaisille tärkeää, olivathan he vieraassa maassa kaukana perheestään ja kotiseudustaan, joita varmasti ikävöivät. Tilannetta voi verrata tämän päivän Suomeen, jossa maahanmuutto on lisääntynyt. Sata vuotta sitten vaan tilanne oli toisin päin. Taivaanraapijoiden rakentajat olivat maahanmuuttajia Amerikassa. Jussi Ketola palasi Suomeen, mutta monet muut jäivät Amerikkaan. 

Tarina ei kerro, miten suomalaiset loivat verkostojaan New Yorkissa, mutta intiaanien kanssa he ystävystyivät. Taivaanraapijoita oli rakentamassa suomalaisten lisäksi joukko Mohawk-intiaaneja. Sanottiin, että intiaanit eivät tunteneet huimausta ja olivat siten hyviä rakentajia. No, arvelisin, että heitä ole huimannut ja hirvittänyt joka päivä ihan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin.

Musikaalin käsikirjoittaja ja ohjaaja Jalle Niemelä. Kuva Olli Lääti.



Ihmissuhteet naisten ja miesten välillä voivat olla joskus monimutkaisia. Tämän saa huomata myös Jussi Ketola. Hän joutuu muuttamaan poikatalosta toiseen. Ja mitä se tuokaan tullessaan? Jussi joutuu miettimään omaa asemaansa ja tulevaisuuttaan tosissaan. Ajattelevaisena miehenä hän onnistuu kuitenkin hyvin, vaikka päivät New Yorkissa tuovat hänen eteensä yhtä jos toista.  
 

Muistelin, että uudessa asunnossa piti ensimmäinen yö nukkua lattialla, se toi onnen asumiseen, koska huoneenhaltija ymmärsi siitä, ettei uusi asukas ollut ylpeä ihminen, vaan nöyrä.  

Antti Tuuri: Taivaanraapijat

 

Työryhmä harjoittelee Mäkelänkankaalla. Kuva Olli Lääti.


Tällaiseen tarinaan perustuu elokuussa ensi-iltansa saava Taivaanraapijat-musikaali. Musikaalin on käsikirjoittanut Jalle Niemelä Antti Tuurin samannimisen romaanin pohjalta ja hän myös ohjaa sen. Laulut, joita on 20, ovat säveltäneet ja sanoittaneet Kari Pyrhönen ja Esa Kaartamo. Molemmat pitkänlinjan muusikoita, Esa Kaartamo tunnetaan Broadcast-yhtyeen kitaristina. Esiintyjät ovat kaikki Kotka-Hamina-seudulta. Esityksessä nähdään myös mielenkiintoisia koreografisia kuvioita. Luvassa on varmasti kaiken kaikkiaan korkeatasoinen kantaesitys. Ties millä lavoilla musikaali Haminan jälkeen nähdäänkään!

Kysyin Jalle Niemelältä, mitkä avainsanat kuvaavat Taivaanraapijoiden tekemistä ja sanomaa parhaiten. Hän vastasi: yhteisöllisyys, ylpeys ammatista, peräänantamattomuus, toisesta välittäminen ja osaamisen arvostaminen. Hienoja asioita, vai mitä?

     

Kuva Olli Lääti.

 

Kuva Olli Lääti.


Musikaali esitetään Hamina Bastionin tapahtuma-areenalla 17.8.- 7.9. välisenä aikana kymmenen kertaa. Liput ovat myynnissä lippu.fi - palvelussa.

Hamina Bastioni on osa Haminan linnoitusta. Se rakennettiin 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä varuskunnan varasto- ja varikkoalueeksi. Valkoisen telttakatoksen, Euroopan suurimman kesäaikaisen telttakatoksen, se sai suojakseen vuonna 1998. Katoksen alla oleva esiintymisareena katsoimoineen on pinta-alaltaan noin hehtaarin suuruinen.

 

Hamina Bastioni. Kuva Saija Ristola