Life Detox-kehonpuhdistukseen tutustumassa

Hiphei kevät on pitkällä, aurinko paistaa ja lomat lähestyvät. Eletään vuoden parasta aikaa. Sain tähän kaikkeen lisäpotkua reilu viikko sitten, kun Mariia Kotila Mariian peili-nimisestä yrityksestä soitti ja kertoi, että olen voittanut detox-kehonpuhdistuksen hänen arpajaisissaan.

Sovimme ajankohdan käynnilleni ja aloin etsiä tietoa Life Detox-menetelmästä. Tällaiset jutut kiinnostavat aina, onhan meidän jokaisen panostettava omaan hyvinvointiimme, jotta jaksamme jokapäiväisessä pyörityksessä. Luotan hyvin pitkälle maalaisjärkisiin ohjeisiin, mitä syömiseen ja liikkumiseen yms. tulee, mutta monessa lähteessä puhutaan nykyisin, että se ei riitä.

Mariia on muutama vuosi sitten halunnut tehdä suuren elämänmuutoksen. Hän kertoo sivuillaan elämästään ja siitä, miten on löytänyt uudenlaisen ruokavalion sekä kehonpuhdistuksen sekä paljon muuta. Hän on tyytyväinen valintaansa ja se myös näkyy ulospäin. Eli ei muuta, kun kokeilemaan samaa.

Life Detox-kehonpuhdistus perustuu elektrolyysiin. Se on sähkökemiallinen ilmiö, tavallaan paristojen ja akkujen käyttämisen vastailmiö. Akkuja kuormitettaessa niihin varastoitunut kemiallinen energia muuttuu sähköenergiaksi. Elektrolyysissä taas sähköenergian avulla irrotetaan ja pelkistetään erilaisia aineita, jotka tässä tapauksessa ovat kehossa olevia kuona-aineita ja muita vieraita aineita, vaikkapa raskasmetalleja. Life Detoxissa tämä tapahtuu käytännössä upottamalla jalat veteen ja johtamalla pieni sähkövirta elimistön läpi. Veteen lisätään suolaa sähkönjohtavuuden lisäämiseksi.

Life Detox - laite

Käsittely kestää puoli tuntia. Vieraat aineet eivät välttämättä lähde elimistöstä liikkeelle heti ja sitä varten käsittely on hyvä uusia ainakin viisi kertaa. Veden väristä voidaan päätellä, missä päin kehoa on korjattavaa. Vihreä väri kertoo suolisto- tai sappivaivoista, valkoiset tikut hiivasta elimistössä.

Mitähän tässä paljastuu? - Ajatus kävi mielessä, kun lähdin Mariian luokse. Samantapainen ajatus kuin hammaslääkäriin mennessä. Vaikka kuinka olet ohjeita noudattanut, jotakin huomautettavaa tuppaa aina löytymään. No, hyvinvointiahan tässä ollaan tavoittelemassa, joten otetaan palaute vastaan.

Käsittely meni leppoisasti Mariian kanssa samalla jutellen. Keskustelimme suolan käytöstä ruokavaliossa. Olen tottunut ajattelemaan, että suolan käyttöä on vältettävä. Monista ruoka-aineista tulee piilosuolaa ja sydänystävällistä ruoanvalmistusta korostetaan. Mutta yllätys yllätys, tämäkään ei ole näin yksinkertaista. Detox-käsittelyssä näkyi, että minulla on jonkin verran turvotusta. Mariia neuvoi juomaan suolavettä turvotuksen poistamiseksi litran päivässä.

Tavallinen ruokasuola ei tähän kuitenkaan kelpaa, sen käyttö päinvastoin lisää turvotusta. On käytettävä Masajon maahantuomaa ruususuolaa. Se tuotetaan Boliviassa kaukana teollisuudesta ja saasteista ja on siksi yksi maailman puhtaimmista suoloista. Ruususuola sisältää enemmän magnesiumia, kalsiumia ja kaliumia ja vähemmän natriumia kuin tavallinen ruokasuola. Toisin kuin ruokasuola, ruususuola sisältää myös rautaa.

Kyllä taas tuli paljon uutta ajateltavaa. Löysin mielenkiintoisen kirjoituksen samasta aiheesta. Kannattaa tutustua.

Aurinkoista viikonloppua!