Luontoretki Horessootin polulle

Jokasyksyinen vesisade alkoi ja jatkui aika kauan. Taitaa tämä vuodenaika koetella aika monen sietokykyä. Jos mietit konsteja kaamoksen kestämiseen, tässä tulee yksi. Se on aika yksinkertainen, mutta unohtuu silti usein. Se on ulkoilu!

Lähdin äskettäin ulkoilemaan Horessootin polulle Haminan Myllykylään. Myllykylä on Lappeenrannantien varrella oleva kylä vajaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Nimestä voi jo arvata, että kylässä on ollut mylly. Se on siellä edelleen, Vehkajoen varrella, mutta ei enää alkuperäisessä käytössä.

Mutta siis Horessootin polulle. Aika omalaatuinen nimi annettu luontopolulle. Tiesin etukäteen, että nimi on muunnettu Myllykylästä alueita omistaneen Magnus Alopaeuksen nimestä ja olen aina ihmetellyt muunnosta. Nyt selkisikin, että Alopaeus on ollut hovioikeudenneuvos, ruotsiksi hovrättsråd ja muunnos on tehty siitä. Hän kehitti ulkoilupolun mailleen. Nykyinen luontopolku mukailee polkua, jota kyläläiset ovat jo Alopaeuksen aikana kulkeneet.

Reittivaihtoehtoja on kolme.

Horessootinpolun alueiden ja koko kylän historia ulottuu kolmensadan vuoden päähän. Alueella on ollut silloin upseerien virkatalo eli puustelli. Aikojen saatossa se siirtyi yksityisomistukseen ja Stevenin suvun haltuun. Suku oli suuri ja aikaansaava. Mårten Steven perusti kylään sahalaitoksen, joka oli aikansa suurimpia ja tärkeä työllistäjä. Christian Steven puolestaan oli merkittävä kasvitieteilijä. Hän teki elämänuransa Venäjällä, jossa mm. perusti kasvitieteellisen puutarhan Krimillä.

Luontopolku on merkitty hyvin. Alueen reunalla Myllyhovin rakennus.


Haminan Lions-klubit istuttivat kesällä alueelle Tulevaisuuden kuusikon. Se kasvaa sadasta kuusentaimesta. Taimet erottuvat vielä maastosta vähän heikosti, mutta muutaman vuoden päästä nähdään jo, millainen pieni metsä siitä muodostuu.

Jäin miettimään, miksi puulajiksi on valittu kuusi, olisihan vaikka koivukin sopiva laji. Kuusen valinta ulottuu sadan vuoden päähän. Suomen itsenäistymisvuonna on kylvetty itsenäisyyden kuusi. Se on istutettu vuonna 1931 Helsinkiin Kaivopuistoon. Tätä perinnettä jatkettiin, kun Suomi täytti 50 vuotta, istuttamalla Itsenäisyyden kuusikoita ympäri Suomea ja nyt 100-vuotisvuonna istutetaan Tulevaisuuden kuusikoita. Mahtavaa, että meidän alueellamme vaalitaan tätä perinnettä.   

Haminassa on neljä leijonaklubia.

 
Lähdin retkelle ajatuksella nähdä ruskan sävyjä lehtipuissa. Huomasin, että metsässä kasvavista puista lehdet olivat tippuneet jo aikaisemmin kuin muualla kasvavista puista. Mistä tämä mahtaa johtua? Ehkä lehtipuille ei riitä vettä maassa riittävästi, kun suuria havupuita on ympärillä paljon. Järven rannalla lehtiä oli vielä puissakin.

Metsässä on lähdekaivo, josta on aikanaan haettu ruoanlaitossa tarvittavaa vettä alueella olleeseen vanhainkotiin. Vedenhaku oli vanhainkodin asukkaille tärkeä tehtävä. Kerrotaan Taito-nimisestä asukkaasta, jonka tehtäviin vedenhaku kuului kauan. Hän tunsi seutukunnan ja nautti kulkemisesta metsässä. Hän jutteli puille ja oli muutenkin kyläläisten ilopilleri.

Nyt kaivo odottaa kunnostusta.

 
Kuljetaan eteenpäin ja tullaan huutokalliolle. Mikä se on? Huutokallioita on Suomessa paljon. Ne ovat paikkoja, joista poluillakulkijat ovat huutaneet vastarannalle toivoen, että joku tulisi hakemaan heidät sinne. Tämä huutokallio on Vehkjärven rannalla. Järven toisella puolella oli aikanaan sahalaitos.

Huutokallio huhuu!


Ja kun vielä edetään, tullaan Itsenäisyyden kuusikkoon. Se on istutettu vuonna 1967 eli Suomen 50-vuotisjuhlavuonna Vehkalahden maatalouskerhojen toimesta. Puut ovat kasvaneet hyvin. Niitä on harvennettu yhden kerran.

Luin jostakin kiinalaisen sananlaskun: "Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan".

50 vuotta sitten istutettu Itsenäisyyden kuusikko.