Me muistamme Varvaran

Kuinka moni teistä on tavannut Varvaran, RUK:n upseerioppilaiden pullamummo Varvara Schantinin? Tuskin kovinkaan moni, en itse ainakaan ole tavannut kuin muutaman sellaisen henkilön, joka on. Varvara on silti tuttu nimi Haminassa. Tämä ystävällinen nainen on jäänyt elämään meidän muistoihimme.  

Varvara Schantin (1870-1941) oli venäläisen perheen tytär. Nimi Varvara onkin venäläinen muunnos Barbara-nimestä. Hän oli taitava ompelija ja elätti itsensä ensin ompelemalla kadettikoulun upseerien vaimoille ja tyttärille.  Mutta kun kadettikoulun toiminta lakkasi, Varvaran olI löydettävä itselleen uusi ammatti. Hän oli ystävystynyt Lyyli Aholaisen kanssa. Tällä oli leipomoliike miehensä Augustin kanssa. Kerrotaan, että Varvarasta tuli ensimmäinen Aholaisen leipomoliikkeen jälleenmyyjä.

Aholaisen leipomoliike oli ensin nykyisen kaupunginmuseon rakennuksessa, mutta muutti myöhemmin torin laidalle Aholaisenkulmaan, kun uusi rakennus valmistui.

Ketkä sitten olivat Varvaran asiakkaita? He olivat RUK:n ensimmäisten kurssien oppilaita. Varvara myi heille pullaa ja kahviä kärrystään ortodoksisen kirkon läheisyydessä. Kovassa kurissa elävät pojat saivat Varvarasta äitihahmon, luotettavan huolehtijan, jolle saattoi kertoa huolensa.

Varvara seurasi poikiaan myös maastoharjoituksiin. Kun vuodet vierivät ja harjoituksia kertyi, kerrotaan, että Varvara osasi johtaa harjoituksia ja kommentoikin niitä aina välillä.

Ja niin vaan hänelle kävi, kuten oletettavasti monelle muullekin siihen aikaan, että hän rakastui venäläiseen sotilaaseen. Avioliittoa ei syntynyt, mutta syntyi poika, jonka Varvara kasvatti yksin. 

Varvaran tarina on kiehtonut ihmisiä kaikkina vuosikymmeninä. Onko meissä nykyään Varvaroita? 

Kyllä varmasti on. Katukuvassa näkyvimpänä ainakin Kahvila Varvara Puistokadulla. Se on kaupungin vanhin kahvila, perustettu jo nelisenkymmentä vuotta sitten, ja sijainnut aina samassa paikassa nykyisen kaupungintalon rakennuksessa. Omistaja on nyt Reija Luostarinen. Hän myy myös leipomotuotteita, joten jos makeita tai voileipäkakkuja tarvitaan, onnistuu!

Kahvila Varvara 2016
Reija käyttää aikaa ja vaivaa kahvilan näyteikkunoiden suunnitteluun.

Varvaran patsas on Kadettikoulunkadun varrella Viipurin portin läheisyydessä. Se on valmistettu teräksestä. Suunnittelija on Veikko Haukkavaara. Patsaan ovat lahjoittaneet kaupungille RUK:n 43 ensimmäisen kurssin oppilaat. 

Veikko Haukkavaara 1972


Kari Aholainen tilasi Mikko Rankilta taulun Varvarasta. Taulu on lahjoitettu RUK:lle ja se on ripustettu Varuskuntakerhon suuren salin seinälle.

Mikko Ranki: Varvara ja hänen poikansa