Äitiyden ristitulessa

Kun ensimmäinen lapsi syntyi, kasvoi ja pian alkoi leikit ja lelut kiinnostamaan enemmän, päätin että pidämme päivässä leikkihetken. Syntyi pikku-sisko ja jatkoimme leikkihetkeämme imettäen samalla uutta perheenjäsentä. Pian pikku-siskokin kasvoi ja leikit alkoivat kiinnostamaan iso-siskon kanssa.

Pian huomasinkin istuvani ruokapöydän ääressä kahvikupin kanssa aivan yksin ja rauhassa. 

Tuli ristiriitainen olo. Saisinko nyt istua rauhassa tämän kahvikupin kanssa ja annan sisarusten leikkiä? Vai menisinkö itsekkin leikkeihin mukaan? - Heillä oli selvästi hauskaa keskenään. Päätin juoda aamukahvini rauhassa, samalla kun pohdin heidän kasvuaan ja kehitystään. Leikkikaverit alkoivat kiinnostamaan molempia valtavasti.

Nyt olen jälleen samassa ristiriitaisessa fiiliksessä. Iso-siskolle kaverit alkavat olemaan äitiä parempia vaihtoehtoja. Mielenkiintoisempia ja joka hetki haluttaisiin touhuta kavereiden kanssa.

Tämähän on todella hienoa. Esikoisellani on monta hyvää ystävää.

Silti kaihoisasti mietin esikoiseni kasvua. Kyllä, tottakai edelleen äitiä tarvitaan ja vielä pitkään, mutta samalla jos vaihtoehtona on kaveri onhan se huomattavasti mielenkiintoisempi juttu.

Hiljaa, pikku hiljaa lapsi kasvaa ja kehittyy kohti omatoimisempaan suuntaan ja minä olen äitiyden ristitulessa.

Jälleen kerran ja kaiholla muistaen tuhisevaa vauvaa kainalossa <3