Apua! Vauvani on pian ekaluokkalainen!

Huojennun. En kestä aikaa. Siinä seisottiin ja odoteltiin. Yritin ottaa tytärtäni kädestä kiinni, mutta hän riuhtaisi käden pois, koska kavereita oli ympärillä. Pian pääsisimme tutustumaan kouluun. Itkettää, en kestä aikaa. Pian meidän talossa tallustaa ekaluokkalainen.

Sinne se tepsutteli jonoon muiden luokkakavereiden kanssa, siellä se söi jäätelöä pulpetin ääressä, kaverit ympärillään hymyillen.

Lähdettyämme seuranamme oli reipas ja iloinen tyttö. Jäätelöä poskellaan. Kavereita ei ollut enää ympärillä ja tytär vaati kättäni hänen käteensä. Olin huojentunut. Niin iso jo. Se minun vauvani, joka valvotti vuoden verran, se vauva joka oppi ensimmäisekse sanakseen äiti ja se vauva, joka oli ensimmäinen laatuaan minulle.

Kurkkua kuristi. Lähes itketti. Onnesta. Pian meillä on ekaluokkalainen talossa. Apua auttakaa.

Kumpaahan jännittää enemmän? Äitiä vai tytärtä?