Kun unelmakoti onkin homekoti

Joulukuu oli rankkaa ja kiireistä. Blogille ei jäänyt aikaa. Nyt asioita on pistetty eteenpäin ja on muutama hetki aikaa taas istahtaa ja tehdä sitä mitä rakastaa.

Henki vinkuu, yskittää, silmät vuotaa ja nuha tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Sisäilmaoireet ovat niin pieniä, mutta silti erittäin inhottavia ja saa pohtimaan syntyjä syviä. Kerran mitä luultavasti altistuneena, on toinen kerta jo hieman vahvempi toiminnoillaan. Sitä samaa, mutta nopeammin ja inhottavammin. Siltä se ainakin tuntuu.

Pystyn taas hieman hymyilemään. Uusi koti on jo tiedossa. Ja hieman kauhistelen sitä ihanaa, kamalaa muuttoa. Mutta onpa uusi koti, jonka myötä aamulla herätessä ei tarvitsisi kävellä heti suoraan ottamaan astmapiippua. Sitä piippua, mitä en ole tarvinnut ehkä kymmeniin vuosiin. 

Rakastan olla kotona, mutta tällä hetkellä mieluiten pysyisin poissa. Poissa siitä unelma-asunnosta, jossa on kauniit valkoiset ikkunalaudat. Kun olen poissa, kaikki ne oireet häviävät kuin tuhka tuuleen ja se jos mikä on ihanaa.

Siihe tähdätään ja toivon, ettei tälläistä tarvitsisi ikinä enää miettiä.