Valentino Rossi - yksi ylivoimaisimmista!

Ratamoottoripyöräily on erittäin näyttävä ja vaarallinen laji. Vaarallisuudesta voi puhua nykyäänkin, vaikka varusteet ja turva-alueet ovat parantuneet vuosien saatossa huimasti. Joka tapauksessa ratamoottoripyöräilyä pidetään rohkeiden tai kansankielellä monesti ilmaistuna reikäpäiden lajina. Vaatiihan kaksipyöräisen satulaan hyppääminen suuren määrän rohkeutta varsinkin, kun tarkoituksena on vielä ajaa kilpaa. Itse en ole MotoGP:tä yhtä tiiviisti seurannut, kuin Formuloita, mutta tälläkin kerralla mestarit tiedetään!

Valentino Rossi on ratamoottoripyöräilyn yhdeksänkertainen maailmanmestari! KUVA:EPA/FAZRY ISMAIL

Sitten päästäänkin itse asiaan, koska MotoGP:stä löytyy eräs urheiluhistorian menestyneimmistä ja juhlituimmista urheilijoista. The Doctor! Valentino Rossi! Itse havahduin aikoinaan seuraamaan tämän herran otteita, koska uutisointia oli tarjolla kaikkialla. Alkoi tuntumaan, että moottoripyöräilyyn liittyvät uutiset sisälsivät aina Rossin kilpailusijoituksen, vaikka hän ei olisi sinä päivänä jostain syystä voittanutkaan tai ollut palkintopallilla. Ihmisten kahvipöytäkeskusteluissa kaava noudatteli ja noudattelee edelleenkin samaa linjaa. Kun joku ottaa edellisen moottoripyöräkilpailun käsittelyyn, niin pomminvarmasti kohta joku kysyy ”Mones Rossi oli?” Niin vahva herran nimi on yli lajirajojen vaikka moottoripyöräilystä ei juuri muuta tietäisikään.

Valentino Rossi on historian ainoa kuljettaja, joka on voittanut maailmanmestaruuden 125cc, 250cc, 500cc ja MotoGP –luokissa. Nykyään 500cc –luokkaa ei enää ole vaan sääntömuutosten myötä 500cc luokka muuttui MotoGP:ksi kauden 2002 alussa. Tänä päivänä nuo muoviluodit ovat noin 1000-kuutioisia, joten MotoGP oli toisaalta pakotettu nimimuutos, mutta myös sarjan brändäys on ollut varmasti helpompaa.

Valentino Rossin tavaramerkki on myös numero 46. KUVA:AOP

Italialaisella on mestaruuksia yhteensä yhdeksän kappaletta. Yksi tämän blogikirjoituksen inspiraation lähteistä onkin se, kuinka yksi mies voi tehdä radalla niin massiivisen eron kaikilta kanteilta asiaa katsottuna. Jälleen kerran samalta viivalta on lähdetty ja Rossilla on maailmanmestaruus kolmen eri tehtaan pyörällä. Vaikka kaikki mestaruudet eivät ole tulleet kuninkuusluokassa, kertoo tuo siitä, että kuljettajasta mestaruusjuhlat eivät ainakaan ole olleet kiinni. Mestaruuspyöriin kuuluvat Aprilia, Honda sekä Yamaha. Ducati ei pystynyt tarjoamaan Rossille voittajapyörää ja kahden kauden jälkeen hän vaihtoikin takaisin Yamahalle, missä hän ajaa edelleen. Valentino Rossi on Giacomo Agostinin kanssa selkeästi kaikkien aikojen parhaat moottoripyöräkuljettajat. Rossilla on eniten 500cc/MotoGP kilpailuvoittoja (88), vaikka kaikki sarjat huomioiden Giacomo Agostini on edellä 122 voitollaan Rossin 114 vastaan.

VR46 fanituotteet ovat hittituote kaikkialla! KUVA: MARKKU OLKKONEN

Valentino Rossin lempinimi on The Doctor! Se esiintyy laajalti fanituotteissa, kuten T-paidoissa ja lippiksissä. Yksi tarina lempinimen synnystä on se, että mutkissa hän nimenmukaisesti leikkaa tiensä auki. Rämäpäisyys näkyy varsinkin ohituksissa, jossa katteet osuvat yhteen ja niin monesti juuri Rossi on ollut tuo ohittaja jopa nojaten kilpakumppani pyörään täydessä vauhdissa. Huipulle pääseminen saatika siellä pysyminen erittäin vaikeaa niinkin vaativassa lajissa kuin ratamoottoripyöräily. Kilpailu ja ammattimaisuus ovat varmasti olleet nousussa Agostinin aikoihin verrattuna, joten senkin takia hän on vuosien varrella minun arvostukseni saavuttanut kaikki lajit huomioiden. Monessakaan lajissa ei hänen saavutustensa kaltaista ylivoimaa seuraaviin nähden tai huippu-uran pituutta olla nähty!