CUBA PART 3

Enää alle kuukausi suomielämää jäljellä ennen muuttoa Madridiin! Ennen höpötyksiä siitä kirjotan kuitenkin vielä viimisen osan Kuubasta tänne :) Suomessa tosiaan elettiin sydäntalvea parhaimmillaan kun kotiuduin Karibian lämmöstä helmikuun alussa, ja tässä lähinnä fiiliksiä itse reissusta ja sen jälkeisestä asettumisesta "suomiminään".

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tää lause nousi vahvasti mun mieleen, kun pysähdyin hetkeksi katsomaan mun entistä facebookin profiilikuvaa. Kuvassa olen Kuubassa Vanhan Havannan kattojen yllä, tuuli viskoo mun takkuisia hiuksia ja mun väsyneillä kasvoilla on aito, onnellinen hymy. Itseasiassa niin aito, että se peittää alleen monen tunnin univelan, monien vastoinkäymisten aiheuttaman stressin, ahdistuksen Suomeen palaamisesta sekä edellispäivän ripsarit :D

Tohon kuvaan liittyy ihan hirveesti ns. tunnearvoa. Muistan tosi tarkkaan ton aamun, kun herättiin aikasin ja hipsittiin meidän casan katolle kuvailemaan viimisiä kuvia Vanhasta Havannasta. Taisi olla meidän kuubakuukauden toiseksi viiminen päivä, ja oltiin just edellisenä päivänä palattu Varaderosta Havannaan. Olin tossa vaiheessa reissua mm. syönyt kolme lääkekuuria ja kärsinyt niiden vahvoista sivuoireista, ja lisäksi meidän bussikuski oli unohtanut edellisenä päivänä meidän matkalaukut Varaderoon, joten mulla ei ollut mitään kamoja Havannassa.

Tossa vaiheessa reissua alkoi korvien välissä jo pikkuhiljaa tapahtumaan. Alkoi vähitellen sisäistää sitä tapahtumien ja tunteiden vuoristorataa, ja koko Kuuba ja sen voimakas vaikutus minuun ja mun ajatteluun nousi pinnalle. Mitä lähempänä kotiinlähtöä oltiin, sitä vahvemmin sen tunsi. Ja mitä vahvemmin sen tunsi, sitä vastenmielisemmältä sana Suomi kuulosti. Kotona Suomessa se todellisuus vasta räjähtikin päin kasvoja. Moni asia minussa oli muuttunut. Elämän näki yhtäkkiä 360 asteisesti ja kolmiulotteisesti niin monesta vinkkelistä, että meinasi suuntavaisto kadota (siis mikäli on koskaan löytynyt :D). Mulla meni reilu kuukausi aikaa saada taas elämästä jotenkin kiinni ja sinä aikana päässä pyöri tosi suuria asioita. Kyseenalaistin hetken ajan koko Madridin ja harkitsin vakavissani lähteväni takasin Kariabialle vielä loppukevääksi, mut lopulta jäin Suomeen. Mikään paikka ei ole vielä tähän mennessä kolahtanut noin kovaa.

Aluksi en tykänny kyseisestä kuvasta ollenkaan, mut pikkuhiljaa se alko miellyttää omaa silmää. Nyt puoli vuotta myöhemmin nään siinä niin paljon enemmän kuin juuri kuvan ottamisen jälkeen. Rakennusten rumuus ja rosoisuus ja mun leveä hymy kuvaa loistavasti niitä ristiriitaisia fiiliksiä ja hetkiä, mitä tuolla koin; kaikkialla on rumaa ja likaista, ja silti joka paikassa näkee kurjuuden keskellä iloa ja onnea. Nään mun kasvoilta kaiken sen upeuden, mitä tuolla ollessa sain kokea ja nähdä. Mun silmistä loistaa niin monia hetkiä, joiden arvoa ei voi rahassa mitata. Kuvanottotilanne puolestaan kuvaa mun mielestä loistavasti elämää Kuubassa; sulla ei ole käytännössä mitään, ja silti sulla on kaikki se, mitä tarvit.

”A mi me dicen Cuba, Cuba me llamo yo.”

Kuuma, maaginen, tulinen ja seksikäs Kuuba omaa monimutkaisen ja rytmikkään latinokulttuurin, joka koskettaa syvältä ja puhuttelee sielua. Se muokkaa maailmankatsomusta ja vie sydämen mennessään, jos sille antaa luvan.

VIVE LA!