El destino está en tus manos

Kohtalo on käsissäsi.

Mulle on aina ollut itsestäänselvää, että mulla (ja kaikilla muilla) on mahdollisuus mihin vain. Olen aina ajatellu, että elämässä ei ole tietyllä tapaa rajoja, vaan kaikki on kiinni omasta tekemisestä ja ajattelusta. Meillä on voima vetää puoleemme asioita, joita haluamme. Se että uskommeko siihen voimaan, on täysin eri asia.

Törmään usein ihmisiin, jotka ovat jollain tavalla tyytymättömiä elämäänsä. Kärvistellään huonossa parisuhteessa, opiskellaan puoliväkisin alaa joka ei kiinnosta, tehdään työtä jota vihataan... Päätin jo yläasteella, etten ikinä halua katua mitään, mitä en uskaltanut tehdä. Näin oon ajatellut siitä asti ja jotenkin siitä on muodostunut mulle ihan itsestäänselvä asia, elämänarvo. Jos veri vetää johonkin tai jotakin asiaa kohti, teen sen. Ilman sen kummempaa harkitsemista. Tän takia mulle on aina ollut vaikeeta ymmärtää, miksi jotkut jäävät onnettomina huonoon elämäntilanteeseen, tai ylipäätään päätyvät niin syvälle siihen tilanteeseen.  Kadutaan yhtä ja toista asiaa eikä kuitenkaan uskalleta muutta nykyistä elämäntilannetta koska tämä, se ja tuo syy. Ollaan onnettomia, muttei tehdä asialle mitään. Miksi? Toki se voi tarkottaa suuriankin muutoksia ja astumista pois kaikesta tutusta ja turvallisesta, mut eikö oma onni ole sen arvoista? Miksi tyytyä johonkin mitä ei oikeasti halua, kun maailman on täynnä kauniita paikkoja, ihania ihmisiä ja mahdollisuuksia?

Tiedostan jättäväni ne "tosielämän rajoittavat tekijät" kaiken tän ajattelun ulkopuolelle, ja teen sen tarkotuksella. Eihän mun Madridiin muutossakaan ole mitään järkeä, koska koulu on todella kallis enkä osaa kieltä tarpeeksi hyvin. Mitä jos en sopeudu? Mitä jos en pärjää koulussa tai en saa töitä? You name it. Mut mitä jos kaikki skulaiskin loistavasti ja Madrid oliskin just se mun place to be? Elämä on valintoja ja riskien ottoa. Moni on ihmetellyt, miksen hakisi vaikkapa Jyväskylään lukemaan liikuntatieteitä, kun saisin opiskella ilmaiseksi. Ymmärän toki pointin, mut nään asian eri tavalla. Miksi jäisin Suomeen, kun vaihtoehtona on opiskella sama tutkinto kansainvälisenä ja verkostoitua ympäri maailmaa jo opiskeluaikana, oppien samalla uuden kielen? Joku tolkku pitää asioissa olla, mut liiallinen järkevyyden korostaminen on mun mielestä ihan turhaa. Jos keskittyy koko ajan kaikkeen mihin ei pysty ja mikä ei ole mahdollista, alkaa elämän näkemään tosi kapeasti ja yksipuolisesti. Mun tähänastisen elämän parhaat hetket ja kokemukset on ollu seurauksia päätöksistä ja teoista, joissa ei tekohetkellä ollut järjenhäivääkään.  Mun on toki nuorena helppo ajatella ja elää näin, koska elämäntilanteen takia mun on mahdollista tehdä mitä vain. Olen kuitenki tarkotuksella ajanut elämää tähän suuntaan, enkä ole missään vaiheessa hankkinut liian suuria "ankkureita" tiettyyn kaupunkiin tai Suomeen jarruttamaan menoa.

Rakastan unelmoida, ajatella ja suunnitella. Tykkään kartottaa mun unelmia paperille tavalla tai toisella, ja konkretisoida ne näin itelleni. Välillä listaan esim. viisi asiaa, jotka kuvaa millaista elämää haluan tulevaisuudessa elää. Kun ne asiat näkee mustana valkosella omin silmin, on niitä kohti helpompi hakeutua. Tietyin väliajoin tarvin hetken omaa aikaa ihan vaan ajattelulle ja näiden unelmien päivittämiselle. Haluanko edelleen samoja asioita? Listalta voi karsiutua joku juttu ja tilalle tulla toinen, mut ajan kanssa tietyt asiat on jääneet pysyvästi. Niitä kohti suuntaan koko ajan joko tarkoituksella, tai huomaamattani. Jos pystyy olemaan rehellinen itelleen ja täysin suodattamatta sanoa ääneen mitä haluaa olla ja tehdä, on se varmasti sitä, ainakin sillä hetkellä. Toki tilanteet ja ihmiset muuttuu ja näin myös unelmat muuttaa välillä muotoaan. Niin kauan kun pystyy erottamaan toisistaan sen, mitä luulet että sun kuuluisi haluta, ja sen mitä ihan oikeesti haluat, on suunta oikea. Unelmointi on mulle tosi tärkeetä ja ilman mun pilvilinnoja ja suunnitelmia ahdistuisin. Mulla on koko ajan oltava selvillä se niin sanottu bigger picture, mitä kohti menen.  Haluan pitää itteni tietyllä tapaa irti elämän raa'asta realistisuudesta, ja uskoa mahdollisuuksiin. Kävellä jalat maassa, mut pää pilvissä. Myönnän omaavani jopa hieman lapsellisen ajattelutavan tän asian suhteen, mut siitä aion myös pitää kiinni. Siinä mielessä en halua koskaan kasvaa aikuiseksi, että lakkaisin uskomasta unelmiin. Pidän mun pilvilinnoista kiinni kynsin ja hampain, koska aina välillä sitä huomaa, että taas on yhdestä pilvilinnasta tullut todellisuutta :)

Mun isoisä heitti mulle kerran mielenkiintosen ajatuksen. Hänen mukaansa kaikki on jo valmiiksi olemassa aineettomassa maailmassa. Meidän pitää vain tiedostaen kohdistaa ajatukset kohti tiettyä asiaa, ja vedämme sitä näin puoleemme. Jossain vaiheessa se tipahtaa eteemme, ja sillon on oltava avoimena kyseiselle asialle ja tartuttava tilaisuuteen saavuttaa se.

Otsikon tekstiin törmäsin muutamia vuosia sitten Espanjassa Malagan lentokentällä, kun odotettiin ystävän kanssa check in -tiskin aukeamista. Kyseinen lause oli kursivoituna isossa mainoskyltissä, enkä saanut silmiäni irti siitä. Se kolahti. Mun oli pakko kirjottaa se heti puhelimen muistiin, etten unohtaisi sitä. Selasin just muistion läpi, ja siellä se teksti edelleen on.  Ajatukset on katoavaisia, ne pitää ottaa talteen.

Paljon aurinkoa just SUN päivään!<3