Life is a story

"She would be half a planet away, floating in a turquoise sea, dancing by moonlight to flamenco quitar." 

Kun viime syksynä muutin Madridiin, sain hyvältä ystävältä kuvissa näkyvän unelmakirjan, jonka kannessa lukee "there is nothing like a dream to create a future". Sisäkanteen oli raapustettu ihania sanoja tsemppaamaan ja muistuttamaan siitä, että aina on koti ja rakkaita ihmisiä jossain (kiitos M<3). Näiden samettisten kansien väliin on taltioitunut niin ajatuksia, unelmia, tunteita, suunnitelmia kuin yöllisiä ideoitakin, ja jo näin puoli vuotta myöhemmin jokainen kirjoitettu sivu tuntuu tosi arvokkaalta. Ne on ikään kuin niitä äänettömiä muistoja, joista kukaan muu ei voi minua muistuttaa tai toisaalta viedä multa pois. Ne on kaikki niitä oman mielen vasteita ympäristön ärsykkeille, joista on näin jälkeen päin luettavissa omaa kasvua, ajatusten muuttumista, ja sitä miten elämä on vienyt eteenpäin just oikeeseen suuntaan, vaikkei sitä itse siinä hetkessä huomaisikaan. Multa löytyy myös paljon tekstiä mm. Costa Ricasta, ja aina niitä tarinoita lukiessa voi matkustaa ajassa ja paikassa takaisin siihen tiettyyn hetkeen, ja kokea sen kaiken uudestaan. Samalla tavalla voin vuosien päästä sukeltaa takaisin mun ajatusmaailmaan ja täällä koettuihin asioihin, ja muistella kaikkea hymy korvissa.

Parin viimisen Madridissa vietetyn viikon aikana huomasin tarttuvani jokaiseen hetkeen kiinni kynsin ja hampain, koska takaraivossa jyskytti ajatus siitä, että tätäkään ei kohta enää ole. Jokainen auringonsäde, katsekontakti, hyvältä tuoksuva hajuvesi, halaus, ihana hymy, hyvältä tuntuva energia, jokaikinen espanjankielinen lause mitä mulle puhuttiin... Kaiken pystyi aistimaan extra voimakkaasti, tuntien suurta arvostusta ja kiitollisuutta jokaisen sekunnin aikana. Elämä tuntui yhtäkkiä tosi hauraalta ja katoavaiselta, ja taas oltiin isojen asioiden äärellä. Huomasin toivovani, että kunpa osaisin olla näin läsnä joka hetkessä myös silloin, kun mitään muutosta ei ole tulossa. Toisaalta ehkä olisi jo liian kuluttavaa antaa itsestään kaikki koko ajan ja jokaiseen asiaan, ja siksi sitä sulkee osan itseään tasaisempaa arkea pyörittäessä.

En suinkaa ole tai ollut ensimmäistä kertaa näissä fiiliksissä, sillä näillä turkooseilla vesillä on soudeltu ennenkin. Aina tietyin väliajoin kaipaan hiljaa mielessäni jotain uutta ja muuttuvaa, vaikka sen hetkisessä elämässä ei mitään korjattavaa olisikaan. Muutoksen hetkillä tuntee aina elävänsä joka solulla, koska sitä aineetonta (tai maiden välistä) rajaa ylittäessä on irti sekä menneestä että tulevasta. Siinä hetkessä ei ole ankkuroitunut mihinkään, vaan on täysin  vapaa. Siinä rajalla joutuu aina vetämään itseltään maton jalkojen alta, katsomaan omia heikkouksiaan syvälle silmiin ja hyväksymään ne kaikki. Itse huomaan tietoisesti kapinoivani omia epävarmuuksiani vastaan juurikin tällä tavalla.

Ehkä eniten haastavinta näissä koukuttavissa muutoksen hetkissä on elää sen tunteen kanssa, ettei varsinaisesti kuulu mihinkään. Mulla on nyt kertynyt 7 muuttoa 6 vuoden sisään, ja seuraava on jo suunnitteilla. Kun pitää jatkuvasti itsensä liikkeessä, ei kerkeä jämähtämään, muttei myöskään juurtumaan mihinkään, vaan on aina hieman irti joka paikasta. Sitä ei kuulu mihinkään, ja samaan aikaan kuuluu kaikkialle. Karmivaa mutta lohdullista. Myös matkan varrelta mukaan tarttuviin ihmissuhteisiin pitää suhtautua sillä asenteella, että vaikka kuinka välittää, pitää tilanteen niin vaatiessa olla valmis päästämään irti. Toistaiseksi ainakin. Sitä kun ei voi ihan kaikkea tässä maailmassa saada yhteen paikkaan ja aikaan, vaan jostain pitää pystyä luopumaan. Jos haluaa pysyvyyttä ja tasaisuutta, ei voi vaihtaa kaupunkia ja maanosaa puolen vuoden välein. Jos taas kaipaa vaihtelua ja uusia paikkoja, on turha haaveilla vakavasta parisuhteesta ja omakotitalosta. Se on aika lailla joko tai. Tässä ollaankin jo hyvää vauhtia ripoteltu sydämen ja elämän palasia ympäri palloa.

Aina päällimmäisenä on kuitenkin äärettömän kiitollinen, levollinen ja onnellinen fiilis. Sitä tuntee itsensä aina niin etuoikeutetuksi, kun katsoo taakseen kaikkea sitä upeaa, mitä elämä heitti täälläkin paikassa nenän eteen: kauniita hetkiä, syvällisiä keskuteluja, haasteita ja itsensä ylittämistä, sydämellisiä ihmisiä, huutonaurua, ruskeita silmiä, halpaa valkoviiniä ja aurinkoa siniseltä taivaalta. Kaikki nää ihmiset ja muistot tekee elämästä taas himpun verran rikkaampaa. Miten loputtoman kiitolliseksi sitä voikaan yks tusinatyttö itsensä tuntea? Kaikesta siitä irti päästäessä mieltä lohduttaa se tieto, että näinkin upeiden kokemusten jälkeen, vieläkin parempaa on tulossa. Kun menee sydän edellä just sinne minne veri vetää, kulkee aina kohti aurinkoa. Ja mulle koti on siellä missä aurinko paistaa :)

Vaikkei mun opinnot täällä jatkukkaan, oli mun elämän paras päätös hakea ja tulla Madridiin yliopistoon. Ihan mieletön puolvuotinen takana, ja nyt on taas vähä enemmän tulta lähtee kohti seuraavia juttuja. Tänään on mun viiminen päivä täällä </3

Sometimes you end up in places that have this strong influence on you. Those magical places make you feel sparkling, inspired and more YOU. Like you're the best version of yourself and able to take on the world. Places like these bring you closer to the life you actually want to live and make you feel more home than ever. Gonna miss this beautiful city full of special memories. It's my last day in Madrid </3

GRACIAS POR TODO <3

Español con Miia parte 4 coming up tomorrow!!  EDIT: it's coming up on Monday as always! I don't even know the days anymore :D