MIIA MERISSA MUUTTAA

Moi pitkästä aikaa! Täällä on pidellyt hiljaista muutaman viikon, koska allekirjoittanut on uuden elämäntilanteen tulessa tarvinnut aikaa olla ja ajatella asioita ilman, että niistä on täytynyt saman tien analysoida jotain todellisuutta mullistavaa ja silmiä avaavaa tänne blogin puolelle. Todellisuus kun ei aina välttämättä saa uusia ulottuvuuksia sormia napsauttamalla, ja usein ei itsekään ole ihan varma, että mitä sitä nyt tästäkin asiasta tahtoo ajatella. Paljon on kuitenkin tapahtunut Suomeen muuton jälkeen, ja pikkuhiljaa on kaivannut takasin kirjottelun pariin. Istun parhaillaan hotellihuoneessa Pärnuussa ja taas voin toistaa itseäni sanoessa, että asiat selkenee reissussa. Niin kävi nytkin, ja helpottuneena voinkin nyt kertoa teille, että mun kirjottelut jatkuu, mutta eri osoitteessa. Tää tyttö kaipaa entiseen blogikotiin rantapallolle, ja sieltä siis voi jatkossa seurailla tän tuuliviirin toilailuja ja suunnitelmien muutoksia. 

MIIA MERISSA LÖYTYY JATKOSSA OSOITTEESTA  http://www.rantapallo.fi/miiamerissa

Sivut on vielä vaiheessa, mut pikkuhiljaa siirtelen vanhat tekstit sinne, ja julkasen pian myös uutta juttua täältä Pärnuusta :) Rantapallon puolella nähdään!♡

MY BLOG HAS MOVED!! -> http://www.rantapallo.fi/miiamerissa

Hope to see you there!!♡