Puoliväli

Hola! Mulla oli luonnoksissa vaikka mitä kaikkea syvällistä ja elämää suurempaa, mut päätinki skipata ne ja tulla höpöttämää vaan ihan peruskuulumisia. Vilkasin just kalenteria sen verran et huomasin että puolessa välissä ollaan! Nimittäin mun ekaa yliopistojaksoa ja ensimmäistä pidempää jaksoa ulkomailla :) Me tultiin tänne 6,5 viikkoa sitten, ja tasan kuuden viikon päästä on aatonaatto. Aikamoiset kuutisen viikkoa on ollu, ja tuntuu hullulta et vieläkö pitäis jaksaa toiset kuus tähän perään? Et vieläkö tässä tapahtuu yhtä paljo ennen lomaa? Apua :D  Ekoilla viikoilla tapahtu niin paljo et nyt tuntuu ku täällä oltais hengailtu jo vähintää se kolme kuukautta. Kiva fiilis kyllä nyt, ku ei sinänsä ole kiire mihinkää täältä, mut toisaalta oottaa jo vähä sitä hetkeä ku saa pakata kamat ja lähtä viettämää ensimmäistä suomilomaa :)

Mitään joulufiiliksiä täältä on tosin turha ettiä, kun arska paistaa siniseltä taivaalta ja ulkona pärjää parhaimmillaan hihattomassa (siis suomitytöt pärjää, paikallisilla on toppatakit). Ylipäätää tuntuu vähä Suomen elokuulta, ainoo vaa et kaupat pursuaa joulusuklaita ja some täyttyy kovaa vauhtia joulujutuilla. Eipä haittaa, joulu saa mun puolesta tulla sillä aikaa ku täällä vietetää intiaanikesää. Suunniteltii tyttöjen kanssa et pidetää suomihenkiset pikkujoulut, koska ikeassa myydään glögiä (ja chinossa finlandiaa) ja Lindalta löytyy minikuusi! Hämmentämistä taas tiedossa siis...

Se on jännä, miten nopeesti sitä tottuu asioihin ja paikkoihin ja niitä alkaa pitämää ihan arkisina juttuina. Tääkin päivä tuntu täysin normaalilta,  vaikkei täs ollu mitään normaalia verratuna siihen elämää, mitä elin vielä 1,5 kuukautta sitte Suomessa. Elämä pyörii nyt niin eri asioiden ympärillä ku aikasemmin, ja niinhän sen kuuluuki mennä. Toisaalta on hyvä, jos pystyy sopeutumaa erilaisii olosuhteisiin ja rakentamaa elämää uusiin paikkoihin. Esimerkiks opiskelu espanjaksi on täysin normaali asia nykyään, ja jos nyt pitäis vaihtaa suomalaiseen kouluun ni ei oliskaan ihan helppo juttu. Vähä tylsemmätki asiat on paljo mielenkiintosempia, kun haastena on kieli. Koko ajan voi olla varma että kehittyy jossain, mikä antaa suurta mielenrauhaa malttamattomalle stressierkille. Anatomian lukeminen on välillä vähä ku aakkosten opettelua, ja jos nyt pitäis lukea samoja juttuja suomeksi, olis moni asia ihan hepreaa mulle :D Nykyää on täysin normaali asia puhua aamiaipöydässä kolmea kieltä ja kuulla kovaäänistä italiaa joka päivä. Arjen pikkujuttuja, joilla on kuitenki aika suuri (positiivinen) vaikutus kaikkeen.

Näissä merkeissä jatkuu mun villi pikkulauantai!