Katkeruudesta - Tunteista

Katkeruus on kyllä yksi inhottavimmista tunteista, joita on olemassa. Katkeruus voi väärin ymmärrettynä saada todella paljon pahaa aikaan. Katkeruuden voi ymmärtää väärin sekä sitä tunteva että sen kohteeksi joutuva.

Mulla on omakohtaista kokemusta lapsettomuustutkimuksista ja -hoidoista, joten voin kertoa joutuneeni käsittelemään katkeruuden tunteen läpi alusta loppuun saakka. Muistan kuinka silloin olin aivan tajuttoman katkera ihmisille, joilla joko oli lapsi tai, jotka olivat raskaana. En alkuun ymmärtänyt katkeruuden olevan vain yksi tunne muiden joukossa - että sen täytyy antaa tulla ja mennä vapaasti, jotta se ei saa tuhoa aikaan. Jossain vaiheessa mä sen sitten sisäistin ja puhuin tunteistani ja ajatuksistani avoimesti ystävilleni, joita kohtaan katkeruutta tunsin. En voi varmaan koskaan kylliksi kiittää parhaimpia ystäviäni, jotka ymmärsivät minua. Katkeruus piti vain avoimesti tuntea ja prosessoida, jotta se jossain vaiheessa väistyi muiden tunteiden tieltä.

Vielä muutama viikko sitten mulla oli vahvana katkeruuden kohteena onnelliset pariskunnat ja perheet. Ihan kamalaa! Tuntui todella epämukavalta olla katkera muille vain siksi, että he olivat onnellisesti yhdessä. Välillä minua ihan oksetti, kun näin onnellisia pariskuntia tai perheitä silmissäni. Kaupassa, Facebookissa tai vaikka televisiossa. Ei sillä, etten olisi syvällä sisimmässäni ollut onnellinen heidän puolestaan vaan siksi, että mullakin piti saada olla kaikki se. Ei mun elämän pitänyt mennä näin! Ei mun perheen pitänyt hajota! Ei mulle pitänyt käydä näin! Eromme oli pakkorako. Se saa minut miettimään, miten ihmeessä huolehdin siitä, etten katkeroidu asian suhteen lopullisesti. Etten katkeroidu entiselle miehelleni. Että pystyn vielä joskus mahdollisesti luottamaan johonkin toiseen ihmiseen niin, että voisin elää hänen kanssaan. Onneksi nämä eivät ole vielä ajankohtaisia asioita! Tällä hetkellä keskityn 110%sesti ihaniin pieniin poikasiini ja meidän arkeemme. Jotta saadaan tämä koko paketti hoitopäivineen, töineen ja isin tapaamisineen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. 

Jos jotain hyvää, niin olen kyllä onnellinen - ja koen itseni aivan super-onnekkaaksi - että lapsettomuuteen liittyvä katkeruus on luonnollisestikin kaikonnut elämästäni. Olen NIIIIIN kiitollinen siitä, että minulle on siunaantunut kaksi kultakimpaletta. Eli toisaalta, jos täytyisi valita, niin kyllä miä mieluummin tämän katkeruuden kanssa eläisin.. Toisilla ei ole vaihtoehtoja ja tiedän, että elämä voi olla onnellista myös ilman lapsia. Jos poikasiani ei olisi, olisi minunkin tilanteeni aivan toinen. Haluan uskoa - ja toivon - olevani oikeassa, kun ajattelen poikieni pitävän huolen siitä etten katkeroidu tästäkään lopullisesti. Uskon heidän tuovan elämääni niin paljon onnea ja muuta ajateltavaa, että joku päivä onnellisen perheen näkeminen ei enää aiheuta kylmiä väreitä päästä varpaisiin saakka tai pessimistisiä ajatuksia pääni sisällä. Eihän mua enää edes okseta niin kuin muutama viikko sitten. Parempaa kohti, joohan!?

Haluan tällä tekstillä muistuttaa teitä kaikkia, että on täysin normaalia tuntea katkeruutta. Kuten myös mitä tahansa muita tunteita! Ei se tee sinusta huonompaa ihmistä. Tunteet tulevat ja menevät - ne elävät omaa elämäänsä. Niin niiden kuuluu. Sinun tehtäväsi on antaa niiden elää. Ottaen vastaan sekä iloiset että surulliset tunteet. Ei ne sinuun ikuisiksi ajoiksi jää. Tunteiden kanssa täytyy vaan oppia elämään aina sen hetken aikaa, kun ne luonasi vierailevat. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa. Mutta elämisen ja kokemisen arvoista aivan varmasti.

Kuvat Pinterestistä.