Kohti positiivisuutta

 Huomenta. Oikein hyvää tiistai huomenta.

Mun sisäinen pieni keittiöfilosofipsykologi heräsi aamulla varhain henkiin, kun törmäsin Pinterestissä yllä olevaan kuvaan. Tohon miä pyrin. Tota kohti miä pyrin pikku hiljaa joka päivä. Joka päivä enemmän ja enemmän. Voih! Ei se silti tarkoita, etteikö mulla olisi enää huonoja päiviä! Etteikö tuntuisi välillä siltä, että koko maailmankaikkeus on mua vastaan. Mutta sepä siinä just onkin! On täysin normaalia tuntea välillä niin. On täysin normaalia, että ihmisillä on myös huonoja päiviä. Täysin normaalia. Nimeäpä yksi henkilö, jonka TIEDÄT olevan aina hyvällä tuulella. Nimeä joku, jonka TIEDÄT pystyvän aina ajattelemaan positiivisesti kävi mitä kävi. - No niinpä!

 

En voi olla liikaa paasaamatta ihmisille siitä, kuinka tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Antaa niiden kulkea omia teitään. Mennä menojaan. Tunteet kuuluu ihmisyyteen. Inhimillisyyteen. Se, että tunnemme on yksi suurimmista ja kallisarvoisimmista ominaisuuksistamme. Minun mielestäni. Tunnen, siis olen. Noin miä sanoisin, jos olisin viisas filosofi. Vaikka antaa tunteiden tulla ja mennä, aina voi silti pyrkiä positiivisuuteen. Kaiken ylimääräisen negatiivisuuden voi pyrkiä syrjäyttämään. Kaiken ylimääräisen negatiivisuuden voi opetella syrjäyttämään hyvien ja positiivisten ajatusten ja asioiden tieltä. Meillä kaikilla kun oikeasti on valinnanvapaus mihin energiamme käytämme ja mitä elämäämme ja ajatuksiimme päästämme. Meillä kaikilla kun on valinnanvapaus itsemme, asenteidemme ja ajatustemme suhteen. Niihin me voimme vaikuttaa. Tunteisiin emme niinkään. Eikä tarvitsekaan. Jos et hyväksy tunteitasi sellaisina kuin ne kullakin hetkellä tulevat tai menevät, et myöskään pysty luopumaan turhasta negativisuudesta. Kilpesi ei tuolloin toimi. Se, että valikoit mitä elämääsi ja ajatuksiisi päästät, ei tarkoita ettet käsittelisi asioita. Että torjuisit negatiiviset tunteet. Tunteitahan me emme nimenomaan torju! Vaan ne ylimääräiset ajatukset ja asiat.

Tällaisella tiellä minä olen. Alkumetreillä, vaikka jo useamman vuoden ajan olenkin pyrkinyt keskittymään positiivisiin asioihin ja ajatuksiin. Tunteiden annan tulla ja mennä, se on aina ollut minulle ominaista. Omiin ajatuksiin vaikuttaminen onkin haastavampaa. Mutta tiedättekö, mistä miä saan siihen apua - joogasta ja itsetutkiskelusta. Mielenkiintoinen tie tämä on, eikä lopu koskaan. Ihanaa!!!

Joogasta muuten sen verran, että muistattehan ilmoittautua Terapiatalo Merikeinun kevään joogakurssille. Kurssiin kuuluu 6x1,5h joogatuntia ja hintaa sillä on 80€. Jos 80€ hinta tuntuu liian suolaiselta, jaappa se kuudella, niin ei tunnu enää. Ja vinkkinä vaan, että kurssin voi maksaa myös kahdessa osassa. Minä ilmoittauduin kurssille eilen, joten siellä nähdään!!! <3