Matka omaan itseen

Julkaisinkin jo viime viikonloppuna Instagramissa muutaman kuvan itsestäni, joiden ottamisesta on aikaa liki kymmenen vuotta. Istuin tietokoneen äärellä ja katselin vanhoja kuvia. Ihan itsekseni. Rauhassa. Mietiskelin mielessäni, kuka se kuvien tyttö/nainen oikein oli/on. Mietiskelin, miten hän on vuosien saatossa kasvanut, mitä hän on kokenut ja miten hän on kasvun ja kokemusten myötä muuttunut. Mietiskelin, mitä kaikkea elämä on tuonut tullessaan - niin hyvää kuin vähän vähemmänkin hyvää. Otin pienen matkan omaan kasvuuni, elämääni ja historiaani. Matka oli todella mielenkiintoinen ja se pisti kyllä pohtimaan taas sitä, miten kaikella on tarkoituksensa ja kuinka pitkä matka on kuljettu. Vaikka matka ei vielä ole lähelläkään loppuaan.
 

 

Yllä olevassa kuvassa, olen 26 -vuotias. Olen silloisen avomieheni kanssa Kreetalla viettämässä pre-honeymoonia. Näytän erittäin onnelliselta ja kauniilta. Ja olenkin tuossa hetkessä onnellinen. Elämä oli tavallaan aika onnellista, vaikka isohkoja vastoinkäymisiä olikin takanapäin hyvin lähihistoriassa. Mutta se, mikä tämän kuvan katsomisessa on itselleni merkityksekkäintä on, että tuo kuvan tyttö ei vielä tuntenut itseään. Hän ei vielä tiennyt kuka hän on tai mitä hän todella elämältään haluaa. Hän oli hyvin vahva, liiankin vahva. Hän oli kova kontrolloimaan kaikkea ympärillään. Niin muita ihmisiä, itseään kuin asioita ja tilanteitakin. Hänellä piti olla aina ohjat omissa käsissään tai hänen oli vaikea olla. Kaiken piti tapahtua hänen tapaansa tai ei ollenkaan. Hän oli vahva suorittaja. Tuo tyttö oli niin kaunis, herkkä, haavoittunut ja kadoksissa. Kadoksissa omalta itseltään.
 
Seuraavien vuosien aikana elämä muuttui. Tyttö itse teki ratkaisut, jotka muuttivat hänen elämänsä kokonaan. Tyttö otti hypyn tuntemattomaan. Hyppy ei osoittautunut hänelle kovin järkeväksi tai kannattavaksi. Mutta tiedättekö mitä!? Tämä nainen, joka tätä kirjoittaa nyt tässä hetkessä, on siitä silti enemmän kuin tyytyväinen! Kiitos hypyn ja sen mukanaan tuomien uusien kokemusten, tämä nainen on nyt se mitä on. Hyppy antoi opetuksen siitä, miten toisia ihmisiä tulee kohdella ja mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Sain siis siipeeni aikalailla - mitä sitä kaunistelemaan ja salailemaan. Hyppy vei minut kuitenkin toisella paikkakunnalle puoleksitoista vuodeksi ja kokemusten lisäksi, antoi minulle uusia ihania ihmisiä elämääni. Alla olevassa kuvassa olenkin viettämässä pienimuotoisia yllärisynttäreitä silloin uuden ystäväni ja muutaman vanhan työkaverin kanssa Tokoin rannassa.
 

 

Helsingissä kohtasivat myös tiet lasteni isän kanssa. Elämä muutti suuntaa. Päätöksiä tehtiin nopeasti ja niiden ansiosta nuo kaksi murusta rikastuttavat elämääni tänä päivänä. Miten voisin olla muuta kuin tyytyväinen? Kaikki ei ehkä mennyt niin kuin olin ajatellut, mutta niinhän sillä elämällä on tapana. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Elämä yllättää. Elämä taitaa olla enemmän ja vähemmän uuden oppimista ja ihmisen kasvamista aina elämän loppuun saakka. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Toisaalta olisihan se aika tylsää, jos elämäänsä voisi katsella etukäteen kristallipallosta. Vaikkakin täytyy nyt kyllä myöntää, että viime kuukausien aikana olen useampaan kertaan harkinnut ennustajalla/selvänäkijällä käymistä..
 

 

Palatakseni vielä noiden kuvien tyttöön/naiseen. Hän ei aina edelleenkään tiedä täysin mitä haluaa milläkin hetkellä, mutta hän kyllä tietää mitä hän elämältään haluaa. Hän myös tietää kuka hän on. Se on mielestäni aika hyvin. Toki välillä on hieman huonompia päiviä, jolloin ei ole ihan varma mistään, mutta taitanee kuulua asiaan. Elämään. Hän on kokemustensa myötä oppinut tuntemaan itsensä. Toki hän oppii itsestään koko ajan lisää ja sepä onkin hänen mielestään ihan mahtavaa!
 
Hän on päättänyt elää hetkessä - päivä kerrallaan. Olla suunnittelematta tai ajattelematta tulevaisuuttaan liikaa. Olla suunnittelematta edes ensi viikkoa, jos se ei tunnu hyvältä. Hän elää hetkessä ja tekee asioita, jotka tuntuvat hyvältä - järjen rajoissa tottakai. Hän haluaa olla positiivinen ja nauttia elämästä. Ihan vaan arjesta. Rauhallisesta arjesta. Arjesta, joka sisältää töitä, lasten kanssa puuhailua, harrastuksia, lukemista ja ystäviä. Kaikkea edellä mainittua sellaisessa suhteessa, että sisällä on hyvä olla. Että on hyvä hengittää. Hän kuuntelee omaa itseään jopa ehkä enemmän kuin koskaan. Niin kroppaansa kuin päätäänkin. Ja seuraa lastensakin oloa - vai pitäisikö sanoa oireilua - ehkä enemmän kuin koskaan. Kaikki on just nyt ihan hyvin. Hän on tässä hetkessä ihan onnellinen. Vaikka paljon onkin vielä kesken. Hän painii edelleen ulkonäköönsä liittyvien asioiden kanssa ja avioeroon liittyvä henkinenkin prosessi on vasta lähtölukemissa. Molemmat prosessit kestävät sen aikaa kun kestävät. Niitä on ihan turha miettiä sen enempää. Prosessit tuovat tullessaan erilaisia päiviä, erilaisia ajatuksia, erilaisia näkökulmia, mutta ne etenevät. Omalla painollaan. Niin on hyvä. Näin on hyvä. Pikku hiljaa.
 
Hyvää viikonloppua kaikille <3