Menneisyys

Selailin Pinterestiä ja yhdestä kuvasta se ajatus sitten lähti...

Meillä kaikilla on oma menneisyytemme. Olemme kaikki tehneet menneisyydessä jotain, josta emme ole välttämättä kovin ylpeitä. Olemme jokainen tehneet myös jotain, josta olemme ylpeitä. Olemme jokainen aivan varmasti joutuneet valinnan eteen. Aina se ei ole ehkä osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi tai välttämättä edes hyväksi valinnaksi. Välillä se taas on ollut parasta, mitä on koskaan tapahtunut. Tärkeintä on, että seisoo valintansa takana. Aina. Kantaa vastuun. Meni se sitten syteen taikka saveen.

Meillä kaikilla on oma menneisyytemme, joka kulkee ikuisesti mukanamme. Menneisyys vaikuttaa aina siihen, minkälaisia meistä tulee - minkälaisia me olemme. Menneisyys vaikuttaa meihin yksilöllisesti. Tehden meistä yksilöitä. Meidän jokaisen menneisyys - menneisyyden kokemukset - on muokannut meistä MEITÄ. Voisi kai ajatella meidän olevan menneisyytemme. Tästä syystä olisikin tärkeää, että olisimme sinut menneisyytemme kanssa. Että olisimme sinut tekemiemme valintojen kanssa. Niin hyvien kuin huonojenkin. Että ymmärrämme, miksi olemme tehneet minkäkin valinnan. Emmekä soimaa itseämme niistä huonoistakaan valinnoista.

Miäkii oon tehnyt elämässäni huonoja valintoja. Olen kohdellut muita ihmisiä rumasti ja epäkunnioittavasti. Olen loukannut ja satuttanut. Mutta olen kantanut vastuun valinnastani. Olen seisonut valintani takana ja elänyt sen kanssa. Ottanut vastaan, mitä se on tuonut tullessaan. Silti välillä sitä huomaa palaavansa ajatuksissaan menneisyyteen. Potien huonoa omaatuntoa siitä, että on pahoittanut toisen mielen. En kadu ainoatakaan tekemääni valintaa. Siitä ei ole kyse. Poden vain huonoa omaatuntoa toisen ihmisen loukkaamisesta. Jokainen valinta on tehty sen hetkisen parhaan tietämyksen ja tunteiden valossa. Niiden ohjaamana. Eikä vääriä valintoja mielestäni ole olemassakaan - eikä sen enempää oikeitakaan. Vain huonoja ja hyviä. Vaikka olenkin sinut valintojeni kanssa, soimaa huono omatunto välillä. Olen ehkä "liiankin" empaattinen, koska poden huonoa omaatuntoa myös heidän loukkaamisestaan, jotka ovat loukanneet minua.

En pidä siitä, että ihmisiä loukataan. Että toisen mieli pahoitetaan. Turhaan. Tyhmyydellä. Huonolla käytöksellä.

Olen kapinallinen. Uhkun ja puhkun kiukkua ja kostonhimoa, kun minua loukataan. Olen kuin ampiaispesä. Paitsi, etten uhkumisestani ja puhkumisestani huolimatta pörisekään perään piikki ojossa. Minun "kostoni" on deletoida minua pahasti loukanneet ihmiset elämästäni. Etäännyn. Kylmetän itseni. Joko heti kokonaan tai vähän kerrassaan. Saatan tehdä sen varoittamatta. Vain kadota. Arvostan itseäni jollain tasolla niin paljon, etten suostu ottamaan vastaan mitä vain. Mutta silti. Omatunto aina välillä kolkuttelee. Saatan vuosienkin jälkeen miettiä, oliko loukkaus nyt niin paha. Loukkasiko se minua kuitenkaan ihan niin kovasti, että minun piti deletoida ihminen elämästäni. Kokonaan.

Kysymys ei kuitenkaan itseasiassa ole siitä oliko loukkaus niin paha. Vaan ikävästä. Minun ikävästäni kyseistä ihmistä kohtaan. Luopumisen tuskasta. Olen avoin ihminen ja koen ystävystyväni melko helposti. Ihan liki pääseminen vaatii kuitenkin paljon. Ja siinä se ongelma onkin. Mun on vaikeaa päästää irti ihmisestä, jonka olen oikeasti päästänyt lähelleni. Jolle olen todella avannut sydämeni ja sieluni. Luottanut niin paljon, että olen antanut nähdä syvälle sisimpääni. Joskus niin on vaan silti tehtävä. On deletoitava ihmisiä. Ei se helppoa ole, vaikka saatan saada sen ulospäin näyttämään siltä. Saatan vaikuttaa välinpitämättömältä ja kylmältä. Tunteettomalta. Sitä en kuitenkaan koskaan ole. En ikinä. Välillä on vaan toimittava niin kuin on toimittava. "A man's gotta do what a man's gotta do."

Tuo on vaan niin totta. Menneisyyttä on ihan turha miettiä. Valintojen äärelle on ihan turha palata. Menneisyys on mitä on. Ei sitä saa muutettua. Senkun oppisi. Oppisi elämään katsomatta taaksepäin. Katseet on suunnattava tulevaisuuteen - ja tähän hetkeen. Elettävä tätä hetkeä. Nautittava joka hetkestä. Elämä on tässä ja nyt. <3