Päätös pyssyilystä

No niin. Olen tehnyt nyt linjauksen pyssyjen suhteen. Ajattelin, että teen päätöksestäni ihan oman postauksen - helpompaa näin, kuin alkaa vastaamaan kaikkiin eri tahoista tulleihin kommentteihin.

Päädyin siihen, että jatkamme samalla linjalla kuin tähänkin asti; meille ei edelleenkään tule pyssyjä. Vesipyssyjä meilläkin on ollut jo muutaman vuoden ajan uima- ja saunaleikeissä. Ne kuuluu mun mielestä ihan eri kategoriaan kuin "oikeat" pyssyt. Niillä kun kuitenkin ammutaan vettä, mikä ei satuta ketään. Toki eihän lasten leikkipyssyilläkään ammuta mitään, mutta silti. Ajatus on mun mielestä ihan eri. Vesipyssyjen kanssa leikkiminen on hauskaa, eikä siinä ole ajatuksenakaan kenenkään ampuminen oikeasti. Ehkä saatte kiinni ajatuksestani?!?

Mä en oo koskaan ajatellut, että en halua pojilleni pyssyjä sen vuoksi, että niihin liittyisi niin vahvasti rikollisuus ja terrorismi. Ei ole käynyt mielessänikään, että lasten pyssyleikit saisi ketään terroristiksi ryhtymään. Kyllähän se vaatii aika paljon muuta.. Mulla pyssy-kiellon pohjalla on ajatus siitä, että pyssyt satuttavat ja niillä saa aikaan jotain peruuttamatonta. Pyssyt vaan on pahoja. Oon varmasti itse kasvanut sellaiseen ajatukseen - en kylläkään muista, miten meillä on suhtauduttu pyssyihin. Tosin, en muistaakseni ole koskaan myöskään ollut kiinnostunut pyssyistä. Yläasteella tai lukiossa kävimme valinnaisen liikuntaryhmän kanssa kokeilemassa ammuntaa. Se oli mielestäni kyllä kivaa. Siis oikeasti tykkäsin siitä! Mutta viha pyssyjä kohtaan oli suurempi kuin ampumisen ilo. Ammuin muutaman kerran ja se riitti minulle.

Tiedostan sen, että kieltäminen ei toimi. Lapset rakentavat pyssyn vaikka oksasta, jos niikseen tulee. Niinhän se on ollut meilläkin. Ja niin saa olla tästä eteenpäinkin. Olen jo kertonut pojille, että edelleenkään meille ei pyssyjä tule. Mainitsin samalla, että he voivat halutessaan rakentaa niitä legoista, piirtää paperista tmv., jos sellaista leikeissään tarvitsevat. Edelleenkään ketään ei niillä rakennetuilla tai piirretyilläkään pyssyillä osoiteta. Vain seiniä, huonekaluja ja tavaroita saa ampua. Poikien päiväkodissa pyssyleikit on kokonaan kiellettyjä ja mielestäni linjaus on hyvä. Vaikka tiedän sielläkin poikien niitä legoista ym. rakentelevan. Sitten, kun pojat kasvavat ja, jos kiinnostus airsoftia tai nerf-pyssyjä kohtaan herää, mietin asiaa uudestaan ja käyn aiheesta keskustelua poikien kanssa. Ajattelen, että niin kauan kuin lapsi ei itse ymmärrä mitä pyssyllä voi saada aikaan, ei sillä tarvitse leikkiä. Siis sellaisella oikean pyssyn näköisellä. Nyt mennään tällä.

Mitä mieltä olette linjauksestani? ;)

Niin, ja tulipahan mieleen, että vois ensi kesänä tehdä taidetta noilla vesipyssyillä.. Pojat sais tehdä itselleen omat taulut. Aika hauska idea! (Bongasin Pinterestistä ;) )