Taikinaterapiaa

Tänään on ollut vuorossa taikinaterapiaa soodataikinan muodossa, kuten jo aiemmin Instagramissani videon muodossa teille paljastin. Tää oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun koskaan teen soodataikinaa. Taisinpa kuulla koko soodataikinasta ensimmäistä kertaa vasta tänä syksynä.

Soodataikinan tekeminen oli helppoa;

1dl maissitärkkelystä
2dl ruokasoodaa ja
1,25dl vettä

sekoitetaan kattilassa ja aletaan lämmittämään miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Seosta lämmitetään niin kauan kunnes se muistuttaa puuroa (löysähköä puuroa - ei kuitenkaan velliä). Valmis puuromainen taikina siirretään kulhoon, kostutetulla liinalla peitettynä, jäähtymään. En antanut taikinan jäähtyä kovinkaan kauaa ja huomasin sen olleen hyvä ratkaisu - mitä viileämmäksi taikina tulee, sen haastavampaa sen työstäminen on, koska se suurustuu koko ajan lisää. Kun taikina on huoneenlämpöistä, on siitä jo vaikea saada kaulittua ehjää levyä, koska taikina "murenee" herkästi.

Soodataikinaa oli mun mielestä huomattavasti kivempi työstää kuin taikataikinaa. Lämpöisenä se on paljon pehmeämpää ja, koska siinä ei ole suolaa, se ei satu käsiin. Soodataikina on mielestäni myös vaaleamman väristä kuin taikataikina. Kauniimpaa.


Käytin muotteina ja painokuvioihin yllä näkyvässä kuvassa olevia välineitä. Tsaikkalasin metallikehystä, vanhaa kuviollista lasia, virkattua pitsiliinaa, piparimuotteja ja Rapuveistä. Rapuveitsellä veistelin vapaan käden kuviot tähteen ja kuuseen.


Tää oli mukavaa puhaa ihan näin itsekseenkin, mutta täytyy kyllä ehdottomasti tehdä joku päivä uudestaan vielä poikienkin kanssa ennen joulua. Osa tekemistäni koristeista kaipaa vielä jatkotyöstöä, joten niistä tulette kuulemaan myöhemmin lisää. Perus sydämet, tähdet ja kuut ripustan juuttinarulla roikkumaan ja koristamaan kotiamme. Tuo "koristemäärä" on muuten tehty kaksinkertaisesta taikinasta eli melko pieni taikina tulee, jos tekee vain yhden satsin. Koristeet ovat n.0,5cm paksuja.

Mukavia taikinaterapiahetkiä teille kaikille toivotellen 😘