Toinen adventti

Tänään ollaan toisen adventin kunniaksi laitettu pojille ihan oma kuusi yläkertaan. Ison kuusen virkaa toimittaa tänä vuonna tuollainen, minun visiostani lasteni isän toteuttama, puusta tehty kuusi. Tulette myöhemmin kuulemaan siitä lisää. Koska sen koristeista ja niiden paikoista päätän yksinomaan minä, P vaati heille oman kuusen. Aamulla tilanteen käynnistyessä, muistin että minulla on vintissä joulukoristelaatikossa rautainen vaalea Pentikin kynttelikkökuusi, joka minun oli pakko saada kymmenisen vuotta sitten. Kuusi olikin useampana vuotena käytössä pöytäkuusena, mutta muuttaessani pienempään asuntoon edellisestä omakotitalosta, kuusi on unohtunut laatikon pohjalle muiden joulukoristeiden alle. Onneksi sen tänään muistin, koska se olikin näköjään oikein oivallinen kuusi pojille - ilman kynttilöitä though.


Pojat puhkuivat intoa kun pääsivät koristelemaan kuusta oikein yltiöpäisesti kaiken maailman väreissä hehkuvilla palloilla. Miä oon sen verran tarkka aina kaikkien koristeiden kanssa, että alkuun teki kieltämättä vähän pahaa, mutta.. ihan ihana siitä loppujen lopuksi tuli. Sitä paitsi - se on poikien kuusi!!! ❤

Lounaan jälkeen lähdettiin käymään Kotkan klubilla järjestetyssä koko perheen joulutapahtumassa. Paikalla oli Joulupukki ja Joulumuori, tonttupaja, joulupuuroa, ongintaa ja makkaran grillausta. Me käytiin tapaamassa joulupukkia, jolle kerrottiin hartaimmat lahja toiveemme. Pojat saivat myös onkia itselleen lelut. Ulkona kirpakassa pakkasessa oli tietysti pakko syödä grillatut makkarat. Että se olikin hyvää! Klubilla oli paljon ihmisiä, mutta ihana rento tunnelma.




Ihanaa, kun joulun alla järjestetään erilaisia tapahtumia. Ne auttaa joulumielen nostattamisessa, joka on muuten tänä vuonna ollut vähän hakusessa. Siinä yksi syy, miksi halusin tämän joulukalenterinkin tehdä - teille sekä itselleni. Tuntuu toimivan. Joulumieli alkaa löytyä 🎄

Kotkan Klubi on muuten upea paikka! En ole koskaan aiemmin siellä käynyt. Olisi ihanaa joskus järjestää tyttöjen kanssa sellainen fiini- ilta, jolloin laittauduttais oiken huolella ja istuttais iltaa Kotkan klubilla. Upea paikka, niin sisältä kuin ulkoakin.


Nyt popsitaan vielä vähän kattilassa kookosöljyyn tehtyjä popkorneja ja sitten jatkan oman kuuseni koristelua. Kuulette siitä sitten ensi viikolla lisää 😉

Mukavaa sunnuntai iltaa ja huomenna alkavaa uutta viikkoa murut!