Tyhmä äiti

Onko sinulla lapsia? Onko lapsesi koskaan sanoneet sinua tyhmäksi? Minkälaisissa tilanteissa olet saanut kyseisen arvonimen? Kyselin eräästä Facebook-ryhmästä sen 3-5 -vuotiaiden poikien äitien kokemuksia aiheesta. Mun on pakko julkaista jokunen kyselyyni tullut konkreettinen esimerkki, missä tilanteissa vastanneiden pojat ovat nimitelleet äitejään.

Äiti on tyhmä, koska...

Lanka oli liian ohutta ja se meni heti poikki. Äiti kieltää tekemästä tyhmiä/ilkeitä asioita. Äiti ei anna kiusata veljiä. Äiti ei anna katsoa koko päivää telkkaria. Äiti ei anna pelata koko päivää. Ruoka pitää syödä ennen herkkuja. Ei saa heittää metallikuulia lattialle. Pitää vaihtaa puhdas paita likaisen tilalle. Rikkimenneeseen taululasiin ei saa koskea, koska voi tulla haava. Ei saa muroja päivälliseksi. Äiti ei jättänyt vauvaa kakkavaippoihin marinoitumaan ja rientänyt laittamaan RyhmäHauta. Äiti ei miekkaillut vauva sylissä. Äiti pakotti pukemaan sukat kylmiin jalkoihin. Ei saanut toista mehujäätä. Piti mennä päikkäreille. Äiti avasi oven, kun lapsi ei itse ylettänyt. Ei saanut mennä yksin kauppaan. Joutui laittamaan kypärämyssyn. Ei lähdetä nyt lentokoneeseen. Eikä Bangkokiin. Eikä edes Berliiniin. Äiti ei osaa taikoa lempitätiä kaukomailta tähän paikkaan leikkiseuraksi. Äiti ei osaa smuglata 3-vuotiasta eskariin. Joutuu kerhoon, vaikka on jo iso mies. On liian kylmä. Ei saa juoda vauvan nokkamukista. Äiti ei osaa taikoa jäitä pois merestä, että pääsisi uimaan. Äiti ei nuku pojan sängyssä hänen kanssaan yötä. Isoveljen kallista Lego technics –porschea ei saa rikkoa. Ei saa pestä hampaita yksin. Rasvataan kuivaa ihoa.

Vastauksista saa mielestäni hyvin kiinni siitä, miten "vakavasta" tilanteesta aikuisten maailmassa on kyse. Lapsen maailmassa tilanne kuitenkin on vakava. Niin vakava, että se aiheuttaa voimakkaita tunteita. Niin voimakkaita, että lapsi sanoo itselleen rakasta ihmistä "tyhmäksi". Lapsen maailmassa, se on varmaan suurin loukkaus, minkä hän siihen turhautumisen hetkeen keksii. Tiedostamattaan lapsellahan nimenomaan on tarkoitus aiheuttaa vastapuolessa reaktio, jonka avulla muodostaa malleja omaan käyttäytymiseensä ja kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa.

Kyselyyni vastanneista noin 30% kertoi, ettei heidän poikansa olleet nimitelleet 3-5 -vuotiaina äitejään ollenkaan kyseisellä sanalla. Joidenkin pojat olivat saattaneet tehdä niin muutamasti, mutta tiukan keskustelun jälkeen eivät olleet käyttäneet sanaa enää koskaan - ainakaan tuon ikäisinä. Joidenkin pojat nimittelivät kyllä asioita tyhmiksi, mutta eivat ihmisiä. Kahden temperamenttisen ja hyvin uhmakkaan pojan äitinä, jotka molemmat kuuluvat kyseiseen ikähaarukkaan mun on pakko todeta omaavani "TYHMÄ ÄITI" -leima otsassa. Ihan joka päivä. Välillä ohuella ja välillä paksulla tussilla kirjoitettuna. Permanent -tussilla kuitenkin. Koenko jotenkin epäonnistuneeni äitinä? Koenko haukkumisen henkilökohtaisena loukkauksena? Ihan rehellisesti sanottuna, joskus jos olen oikein väsynyt tai minulla on muuten huono päivä, saatan hetken aikaa miettiä olenko nyt oikeasti kohdellut lastani niin kaltoin, että olen oikeasti "tyhmä". Ajatus kuitenkin väistyy nopeasti, enkä koskaan koe nimittelyn kohteeksi joutumisen vuoksi epäonnistuneeni äitinä. Kuten en myöskään ajattele heidän epäonnistuneen, joiden pojat eivät nimittele äitejään.

Useimmiten nimittelyn kohteeksi tuleminen ajoittuu hetkiin, jotka ehkä jopa hieman hämmentävät. Usein ne myös huvittavat. Aikuista. Asiaan olisi kuitenkin tärkeää pystyä suhtautumaan niin vakavasti kuin lapsi tilanteen kokee. Joskus sen voi kyllä mun mielestä painaa ihan villasella. Ainakin tuollaisen fiksun pojan kanssa kuin esikoiseni on. P tietää tarkalleen mikä on oikein ja väärin ja, mistä mikäkin johtuu. Välillä nimittely johtaa siihen, että nauramme loppujen lopuksi sylikkäin kippurassa sille, että hän syytti äitiä asiasta mihin äiti ei itseasiassa liittynyt millään lailla. Toki haukkumiseen ja nimittelyyn tulisi aina suhtautua vakavasti ja lapselle tulee opettaa, ettei niin saa tehdä. Ketään ei saa haukkua. Miksikään. Mutta hei - ihan aina ei kuitenkaan tarvitse olla niin vakavissaan. Vakavista asioista saa myös vitsailla. Joskus. Mun mielestä. Meillä on tiukat säännöt ja lapsille on pienestä saakka opetettu oikea ja väärä sekä syy-seuraus -suhde. P on asian sisäistänyt, A vielä hieman harjoittelee. Vai pitäisikö sanoa An hieman kokeilevan rajojaan enemmän kuin P. Kuuluu kehityshaasteeseen. Luulen hänenkin pohjimmiltaan jo tietävän kyllä, mitä saa sanoa ja tehdä ja mitä ei. A on 3 -vuotias - jos tiedätte mitä tarkoitan!?

Mistä asiassa sitten itseasiassa on kyse? Rajojen koettelemisesta. Reaktion aikaansaamisesta. Suuresta ristiriidasta pienen ihmisen sisällä. Uhmaiästä. Kasvamisesta. Itsenäistymisestä. Vaikeudesta/kyvyttömyydestä sietää pettymyksiä. Turhautumisesta. Tarpeesta purkaa paha oloaan ihmiseen, jonka tietää olevan siitä huolimatta läsnä ja rakastavan sinua. Turvallisuuden tunteesta. Suuresta ja tärkeästä kehityshaasteesta. - Olkaamme siis kuitenkin onnellisia, vaikka lapsemme jatkaisivat nimittelyämme useista tiukoista keskusteluista huolimatta. Se on luottamuksen osoitus. Kyllä he todennäköisesti tietävät tai, jos eivät vielä tiedä, niin oppivat sen kyllä ettei toisten haukkuminen ja nimittely ole hyväksyttävää. Lapset ovat yksilöitä. Toiset koettelevat vanhempiaan enemmän kuin toiset. (Toiset ovat aikuisinakin hieman kapinallisempia kuin toiset. Enkä tarkoita kapinallisuudessa tässä nyt rikollisuutta.) Jokainen lapsi kuitenkin koettelee rajojaan. Omalla tavallaan. Jossain vaiheessa. Me, jotka "joudumme" nimittelyn kohteeksi uhmaiän aikaan, voimme tuudittautua ajatukseen pääsevämme murrosiästä sitten ehkä helpommalla. Hah - niin varmaan! ..mutta ainahan voi tuudittautua..