Veikö arki mennessään?

Huomasin tuossa juuri, että olen pitänyt koko lokakuun hiljaiseloa täällä blogin puolella. Ai, että mitäkö tänne kuuluu? - No, kaikenlaista lapsiperheen ja opiskelijan elämään liittyvää.

Pojat käy päiväkodissa. Äiti opiskelee ja aloitti 10viikon mittaisen harjoittelunkin päiväkodissa. Syksyä on ihasteltu ja muuten vain elämää ihmetelty. Ensilumikin tuli ja näyttää vähän siltä, että toistaiseksi myös meni.

Elämää. Sitä täällä on elelty. Kaikkine tapahtumine ja käänteineen. Kasvukipuineenkin. 

Kuopuksella on käynnissä uhman uusi ulottuvuus. Muutaman kuukauden päästä vietetään jo 4-vuotissyntymäpäiviä. Ei ole helppoa, kun ei itsekään tiedä olisiko vauva vai iso poika. Ja kun haluaisi niin kovasti päättää itse kaikesta. Ja tehdä vähän pahojaankin. Eikä äitikään oikein ole varma, onko valmis luopumaan vauvasta.. 

Viisi vuotiaan elämä tuntuu olevan sitä oppimisen kulta-aikaa. Numerot. Kirjaimet. Upeat askartelut ja piirustukset. Se mielikuvituksen ja taitojen määrä. Ja ne vielä yhdessä. Wau! Niin viisas pieni suuri mies. Taitava poika. 

34-vuotiaan elämässä kaikki menee omalla painollaan. Opiskelu työllistää. Luonnollisesti. Ja nyt lisähaastetta tuo kipsattu jalka. Harjoittelu on katkolla. Liikkuminen keppien kanssa on hieman haaateellista asunnossa, joka on kolmessa kerroksessa. Yritän olla stressaamatta. Jalasta lisää lähipäivinä. Hitsin universumi taas. 

Sellaista tänne. Ei ihmeempää. Elämää. Mikä sen parempaa. ❤️