Voihan väsymys

Tiedän, että valitan nyt aika pienestä - onhan kyseessä vain väsymys. Mutta nyt väsyttää niin paljon, että valivali vaan.

Kevät. Lisääntynyt valoisa aika. Tavallaan piristää, mutta vitsit että voi muuten myös väsyttää. Mun sisäinen kello ei oo vielä ymmärtänyt, että talvi ja pimeä aika on ohi ja nyt sitä valoa taas piisaa. Muhun kevät vaikuttaa paljon voimakkaammin kuin syksy. Ei mulla syksyisin ole syysmasennusta, mutta keväisin.. Voisin vaan nukkua koko ajan.

Kesäaikaan siirtyminen. En oo kauheesti aiemmin ollut mitään mieltä kellojen siirtämisestä. Mulle on ollut ihan fine, että meillä on kesä- ja talviaika. Tänään oon ollut täysin toista mieltä. Oli aika kamalaa herättää poikaset aamulla ennen puolta kuutta. Varsinkin kun eilinen nukkumaanmeno ei todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Ihan sydäntä särki. Särkee edelleen. Niin itseni kuin poikienkin vuoksi.

Vitamiinien saannin laiminlyöminen. En ole huolehtinut viime kuukausina vitamiinien saannista. Vitamiinipurkit ja -putelit ovat unohtuneet kaappiin syystä, joka on itsellenikin mysteeri. Sitruunavedenkin juomisen aloitin pitkän tauon jälkeen vasta viime viikolla. Nyt on kaivettava purkit vaikka pöydälle, että niiden sisältöön tulee kajottua. Pakko! 

Talvet ja pöpöt. Talvet on ihania. Miä ihan oikeesti tykkään talvesta. Luonto nukkuu lumi-/jäähunnun alla talviuntaan. On niin kaunista. Ja onhan lumessa ja jäällä kiva temmeltää. Mutta voihan pöpöt. Joka talvi meillä sairastetaan ihan jatkuvasti. Kuukausittain. Välillä jopa viikoittain. Vaikka kysymys ei olekaan mistään vakavista sairauksista, josta olen luonnollisestikin enemmän kuin kiitollinen, on se silti ihan älyttömän rankkaa. Oon nyt niinku niin täynnä tätä sairastelua. Ja samalla myös talvea. Ei enää lunta. Eikä pöpöjä. Yök! Kiintiö täynnä!

Väsymys on ehdottomasti mun pahin vihollinen. Väsyneenä olen kiukkuinen kuin ampiainen. Kaikki ärsyttää. Päätäkin särkee usein tuolloin. Huokaus! Kunhan pojat on varmasti nukahtaneet, vetää tämä äiti peiton korviin. Pakko valmistautua niin henkisesti kuin fyysisestikin huomiseen, jolloin kello soi ihan yhtä aikaisin kuin tänäänkin. Apua! Ja toinen huokaus! Olen ehdottomasti aamuihminen - mutta rajansa kaikella!