5. heinäkuuta se unelma sitten romuttui.... "leuka pystyyn ja kohti uusia unelmia"

4.7. päivällä teipattiin jalka kunnolla ja se antoi toivoa jatkamisen suhteen. Kävely ei tehnyt kipeää lainkaan. Sää alkoi muuttua lämpimästä tuulisen sateiseksi. Myös pienessä tilassa ajan tappaminen näkyi asuntoautossa lievänä ahdistuksen tuhahduksina. Henki oli kyllä edelleenkin hyvä ja toisia kannustava :)

Eilen aamulla (5.7.) sitten riensin lähtöpaikalla Teemun hellään hoitoon - eli jalan teippaukseen. Into pinkeänä siirryin muun porukan mukana lähtöviivalle. Olin päättänyt, että kävelen koko päivän. Latasin Bookbeat-sovelluksenkin, jotta voin kuunnella äänikirjaa kävellessäni. Kahden ensimmäisen päivän seuranani ollut Ari oli myös päättänyt kävellä, joten ilolla jätin kuulokkeet taskuun - JIPPII, juttuseuraa ja vielä mukavaa sellaista tiedossa. 

Hieno seura ja upea ympäristö auttoi jaksamaan kivusta huolimatta....

Ensimmäinen 10km tuntui hyvältä kävellä ja ensimmäisellä huoltopisteellä piipahdimme vain hetken. Sade oli enää vain tihkua ja tuulikin oli rauhoittunut. Tuntui, että olin laittanut vähän liikaa vaatetta päälle, sen verran lämmin tuli kävellessä. Huoltopisteen jälkeen alkoi ajoittain jalassa tuntua kipua, joka helpotti vähän, kun käveli reilusti pientareella, jossa nilkka kääntyi vähän eri asentoon. Matkalla toiselle huoltopisteelle (vajaa 22km kohdalla) olin jo varma, että tämä on tässä. Kipu oli ajoittain niin pistävää, että piti keskittyä hengittämiseen, jotta ei taju lähde.

Olin pyytänyt huollosta asuntoautosta toisen juoksijan geelipohjallista, jotta olisin voinut kokeilla sitä kantapään alle korokkeeksi. Huoltopisteelle tullessani olin kuitenkin tehnyt jo päätöksen, että jään siihen. Olimme tuolloin Ivalon pohjoispuolella ja päätin käyttää paikallisia terveyspalveluita ohi ajaessamme. Kävin terveyskeskuksessa, kun viimeiset juoksijat olivat ohittaneet puolimatkan huollon. 40 minuutissa olin jo ulkona terveysasemalta ja taskussani lappu - "viittaa rasitusmurtumaan - lepoa 2-4 viikkoa". En tiedä oliko se musertava vai helpottava tieto, varmaankin molempia. Helpottava ainakin siinä mielessä, etten ehkä ihan pienestä valita ja yritetty on. Musertava siksi, että se varmisti kotiin lähdön - ei ole tämän kuukauden aikana aikaa parantua loppupään etapeille mukaan...

Viikon olen ollut matkalla ja se on ollut huikea elämys. Saanut lähes 20 uutta tuttavaa - persoonia laidasta laitaan. Yksi asia meitä yhdistää - hulluus ja halu heittäytyä. Olit juoksija tai huoltojoukoissa, olet halukas viettämään ventovieraitten kanssa omaa lomaasi ja taistelemaan itsesi ja sään kanssa. 

Nyt istun Rovaniemen asemalla ja odottelen junaa, jotta pääsen kotiin rakkaiden luokse. Päätin eilen illalla, että kotiin tahdon. Sää oli tosi kylmä eikä oikeasti kiinnosta istua asuntoautossa kaiken päivää. Juoksijoita tulee ikävä, heidän kanssaan olisi ollut kiva viettää aikaa, mutta jalka ei saisi lepoa, jos asuntoautosta saa kävellä pitkän matkan pakottaville tarpeille mentäessä. Nyt jatkan lomaa kaiketi sohvalta käsin ja seuraan muiden etenemistä. 

Aikaa tappaakseen voi jalkaa lepuuttaa ja kuunnella äänikirjaa

Yksi on varmaa - unelmat eivät jääneet tähän. Oli ne hulluja tai upeita, niitä tulee varmasti ja niitä kohden mennään - se on varma!

--Mira, Rovaniemellä matkalla kohti seuraavaa unelmaa, ei vain tiedä vielä mikä se tulee olemaan-- :)

Mennään eteenpäin, nauttien tai taistellen, kunhan mennään - ei pysähdytä koskaan!