Juoksuintoa etsimässä

"Haluaisin juosta, mutta en osaa". Näin olen ystäviltäni ja tuttaviltani usein kuullut. En ehkä minäkään vielä osaa oikein juosta, mutta kun ei ole vaivoja, en ole mitään muuttanut. Olen neuvonut aloittamista haaveilevia menemään seurojen juoksukouluun tai jos eivät heti sinne halua, niin lukemaan juoksukirjan/juoksukirjoja.

Itse otin aluksi vinkkejä Matkalla maratonille - kirjasta. Kun treenasin ensimmäiselle maratonilleni, noudatin tuon kirjan maraton-ohjelmaa. Sain pidettyä järkevän harjoittelutahdin, mutta kuitenkin oli mahdollisuus joustaa omien kiireiden tahtiin. Juoksukirjoja on kirjoitettu monin eri tavoin. Näkökulmia on monenlaisia, mutta yksi yhteinen piirre niissä on - kun lukee kirjaa ja katselee lennokkaita kuvia, niin kyllä alkaa kiinnostaa lenkille lähtö.

Luin juuri Kirsi Valastin #hyväjuoksu - Juoksemisen ilo - kirjan ja kylläpä tuli positiivinen fiilis juoksua kohtaan. Kirsi Valasti on kirjoittanut kirjan ystävyydestä juoksuun, vaikka onkin kilpajuoksijataustainen. 

                                                    "Tämä kirja auttaa sinua ystävystymään juoksun kanssa.                                                                                    Ehkä löydät siitä uuden ystävän tai saat vanhan ystävyyssuhteesi elvytettyä."                                                                                                                      -Kirsi Valasti-

Kirjasta löytyy perusasiat; välineet, juoksutekniikka, lihashuoltoa ja vinkkejä erilaisissa juoksumaastoissa juoksemiseen. Näiden lisäksi Valasti tuo kirjassaan esiin toisenlaisenkin näkökulman juoksusta - juoksemisen mukanaan tuoman mielenrauhan. Runfulness(c) oli täysin uusi ajatus itselleni juoksemisen maailmassa. Sen luettuani tunnistin kyllä juoksun minulle tuoman mielihyvän. Tuo mielihyvä ja ilo huokui läpi kirjan. Ei siis tosissaan tehdessäkään tarvitse purra hammasta, vaan juoksu voi kulkea hyvin, kuten juttu ystävän kanssa.

Kirja pistää lukijan miettimään miten on oma arki tasapainossa. Kirjassa puhutaan "kolmioista", joiden tasapaino täytyy olla kohdillaan, jotta juoksu olisi stressiä poistavaa eikä sitä lisäävää. 

Alla on Valastin kirjassa olevat 10 teesiä, joiden avulla voi lähteä liikkeelle ja lopettaa miettiminen :)

Kirjaa voi tilata oheisesta linkistä vielä hetken kesäkampanjahinnalla (-25% OVH) http://www.fitrakauppa.fi/hyvajuoksu-juoksu.html

Raikkaita syksyisiä juoksukilometrejä!