Matka kohti starttia alkakoon

Todellakin, nyt on se torstai, torstai kun otin pakatut laukkuni ja hyppäsin klo 17.40 junaan Lappeenrannassa ja matkustan Tikkurilan kautta Kemijärvelle. Kaksi putkikassia ja iso rinkka pakattuna täyteen, eli tavaraa on kuukaudeksi riittämiin. Viidet lenkkarit, pitkiä ja lyhyempiä juoksuhousuja sekä erilaisia purkkeja löytyy laukkujen kätköistä.

Pari kirjaa on myös pakattu mukaan, mutta niitä ei nyt junamatkalla juuri tarvitse lukea – kiitos partiotyttöjen, teinien kaikkine musiikkivalintoineen joilla he kanssamatkustajia viihdyttävät. Mielenkiintoinen keskustelu oli myös aiemmin siitä, miten kenenkin äiti oli auttanut (tuputtanut tyhmiä vinkkejään) pakkaamisessa tai miten huolet selviytymisestä oli kotona ilmaistu 😊 Rakkaudella ne avut oli varmaan annettu, mutta eihän teininä niitä jaksa aina ymmärtää…

Neulelangat tuli tietysti myös mukaan – sukan tekoa jo aloittelinkin. Voi olla, että matkan aikana ehdin ostaa lisää lankaa ja saa useampikin läheiseni nauttia syksyn tullen aikaansaannoksistani.

Neuloen olen usein matkaa tehnyt

Koko päivän on saanut seurata facebookissa juoksukavereiden matkantekoa – osa lähtenyt suoraan asuntoautoilla ja taas junalla vasta illalla, kuten minä. Varmaa on se, että huomenna illalla Nuorgamissa illallisella on jännittynyt ja melko odottava fiilis. Tutustutaan uusiin tuttavuuksiin ja selvitellään kuinka paljon samoja piirteitä meissä eräällä tavoin hulluissa ihmisissä voi olla…

Tänään olen yrittänyt tankata energiaa kaikissa muodoissa. Tampereen asemalla on hyvä pikaruokaravintola Taco House, jossa piipahdin, kun junaan lisättiin makuuvaunuja ja pysähdys oli normaalia pidempi. Söin burritoaterian ja vielä jälkkäriksi suklaata – voitte arvata, että näkyy kohta tankkaaminen naamassa – olen jo saanut muutaman näpyn, mutta parempi se kai on kuin rypyt 😉